FK vahvistuu STT:n ja Brysselin kasvateilla

Finanssialan Keskusliittoon on talven käydessä päälle palkattu kaksi uutta työntekijää vahvistamaan toimiston lainsäädäntöryhmää ja viestintää. Marraskuun alkupuolella työnsä ovat aloittaneet asiantuntija Elina Kamppi ja verkkotoimittaja Johannes Palmgren.

YTM Elina Kamppi tuo FK:oon kokemusta Brysselistä, jossa hän on toiminut viimeksi kaksi vuotta europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen avustajana. Pietikäisen alaisuudessa Kamppi seurasi erityisesti talousvaliokunnan asioita. ”Toivon tuovani FK:oon positiivista näkemystä EU:ta kohtaan ja lisääväni ymmärrystä EU:n toiminnasta. On mukava päästä kehittämään omaa asiantuntemusta nimenomaan finanssiasioiden osalta”, Kamppi kertoo. 28-vuotias Kamppi on kotoisin Honkajoelta Pohjois-Satakunnasta. FK:ssa hän perehtyy pääasiassa EU:n lainsäädännön seuraamiseen. Työlistalla on ainakin finanssialan valvontaviranomaisten roolin uudelleentarkastelu ja alan vastuullisuusraportoinnin kehittyminen. Lisäksi Kamppi toimii FK:n edustajana Pohjoismaisessa arvopaperiyhdistys NSA:ssa, jonka puheenjohtajuus siirtyy Suomeen tulevana kesänä. Kamppi valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 2014 pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Opinnoissaan Kamppi erikoistui talouspolitiikkaan ja yritysvastuuasioihin. ”Minulla ei ole mitään kreisejä ajanviettotapoja, urheilen kyllä paljon ja kaukomaille päästessäni sukeltelen! Paitsi uusiin töihin, olen tutustumassa myös uuteen kotikaupunkiin, sillä olen nyt helsinkiläistymässä”, Kamppi kertoo.

Uutistoimistosta edunvalvonnan ritariksi

FK:n vaikuttamisen ryhmä vahvistui kovalla uutistoimisto-osaamisella, kun verkkotoimittajaksi palkattiin suoraan STT:stä 33-vuotias filosofian maisteri Johannes Palmgren.

Palmgrenilla on kokemusta nopeatahtisesta uutistyöstä useamman vuoden ajalta paitsi STT:stä, myös Yle Uutisista ja Savon Sanomista. Paljasjalkainen helsinkiläinen Palmgren on opiskellut toimittajaksi Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan journalistiikka. Maisteriksi Palmgren valmistui 2015.

FK:ssa Palmgren kirjoittaa jatkossa valtaosan FK:n julkisten verkkosivujen uutisista sekä ylläpitää sosiaalisen median kanavia. Työn ytimessä on vaikeaselkoisten finanssisääntelykiemuroiden avaaminen maallikoille ymmärrettävämpään muotoon.

”Aion työssäni pitää uutiskärjet terävinä. Yritän pitää tekstini aina luettavina ja helposti ymmärrettävinä, vaikka finanssilainsäädäntö on hankalaa. Kliseistä tekstiä en myöskään aio käsistäni päästää”, sanoo entinen STT:n toimitussihteeri Palmgren, jonka kasvoille tarttui jo opiskeluaikoina rahoituksen luennoilta pysyvä volatiilisuushymy.