Huonosti valvottu taloyhtiön teletila saattaa olla tietoturvariski

Kiinteistöjen yhteiset teletilat saattavat olla vakava tietoturvariski, jos niiden lukituksesta ja valvonnasta ei ole huolehdittu. Yhteisillä teletiloilla tarkoitetaan usean liittymänhaltijan liittymiin kuuluvien johtojen kytkentäpaikkoja tai näihin liittymiin kuuluvia telelaitteita. Tällaisia on useissa taloyhtiöissä.

Yhteisten teletilojen tekninen ja rakenteellinen suojaus on usein puutteellista eikä valvonta ole kenenkään hallinnassa, kertoo Turvaurakoitsijaliitto. Tilanne saattaa pahimmillaan johtaa ilkivaltaan tai esimerkiksi vakoiluohjelmien asentamiseen.

”Kiinteistön omistajan on varmistettava, että teletila on luotettavasti ja turvallisesti lukittu, avainten hallinta on kunnossa ja tilaan pääsevät vain asiaankuuluvat ihmiset”, toteaa Finanssiala ry:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

Finanssiala ry on yhteistyökumppaneineen sopinut valtakunnallisesti yhteisestä teletilojen lukitusjärjestelmästä, jolla uudet ja saneerattavat tilat sarjoitetaan. KTL1E-lukitusjärjestelmä on viestintäviraston suosituksen mukainen tapa lukita kiinteistöjen teletilat. Tietoturvan sekä valvotun avainhallinnan lisäksi KTL1E-lukitusjärjestelmä helpottaa palvelujen toimitusta ja ylläpitoa.

Katso videolta, miten KTL1E-lukitusjärjestelmä toimii