Jo 30 vuotta turvaa hoitovahinkojen ja -virheiden varalta

Potilasvakuutuskeskukselle on tehty sen 30-vuotisen taipaleen aikana yli 200 000 potilasvahinkoilmoitusta. Korvauksia on maksettu noin 63 000 vahingosta ja korvausmeno on ollut kaikkiaan yli 530 miljoonaa euroa.

Potilasvakuutuskeskuksen yksikönjohtaja Minna Plit-Turunen muistutti 30-vuotisjuhlaseminaarissa, että potilasvakuutuslain lähtökohtana on etsiä syitä. Kuka on syyllinen vahinkoon tai tapaturmaan, ei niinkään kiinnosta. Potilasvahingoista maksettavat korvaukset kanavoituvat vakuutusmaksujen kautta lopulta terveydenhuollon toimijoiden maksettavaksi, joten kyse on laajalti yhteiskunnallisesta asiasta.

Lakisääteinen potilasvakuutus on pohjoismainen erikoisuus. Muualla vastuu terveydenhuollon vahingoista perustuu yleisimmin tavallisen vahingonkorvausoikeuden tavoin tahallisuuteen tai tuottamukseen.

Potilasvakuutuskeskus järjesti merkkipäivän kunniaksi juhlaseminaarin, joka huipentui muun muassa sote-uudistusta, robotisaatiota ja potilasvahinkolain kokonaisuudistusta käsittelevään tulevaisuuspaneeliin. Paneelissa keskustelivat eturivin sote- ja robotiikka-asiantuntijat.