Kotien murtosuojaus ajankohtaista lomakauden alkaessa

Lomakauden alkaessa murtovarkaat tarkkailevat asuntojen jäämistä tyhjilleen. Erityisesti pientaloalueilla asunnon murtosuojaukseen on syytä kiinnittää huomiota.

​Varmin tapa suojata asunnot ja omaisuus murroilta, on hankkia murtotestattuja tuotteita. Oman kodin lukitus ja ikkunat on hyvä käydä läpi murtovarkaan silmin ennen lomallelähtöä.

”Varkaita kiinnostavat yleensä käteinen raha ja helposti rahaksi muutettava omaisuus. Jos ovista ja ikkunoista pääsee sisään helposti, ei varkaalta kestä kauaa poistua paikalta vähin äänin. Esimerkiksi oven karmeineen on oltava lujuudeltaan seinärakennetta vastaava ettei oviaukon kautta päästä helposti sisään asuntoon. Lisäksi kaikki ulko-ovet kannattaa lukita käyttölukon lisäksi varmuuslukolla”, neuvoo turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen Finanssialan Keskusliitosta.

Lomien aikaan asunto on hyvä jättää asutun näköiseksi. Naapuria voi pyytää tyhjentämään postilaatikkoa tai leikkaamaan nurmikkoa. Aku Pänkäläinen sanoo, että pientaloalueilla kannattaa ympäristöä tarkkailla ja puuttua tarvittaessa epäilyttävään toimintaan.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat