Kyberrikollisuuteen keskittyvä rikoksentorjuntakilpailu

Oikeusministeriö järjestää
kansallisen rikoksentorjuntakilpailun, jonka voittaja edustaa Suomea vuoden 2015
Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa. Teema on tänä vuonna kyberrikollisuuden
eli tietoverkkoihin kohdistuvan tai niitä hyödyntävän rikollisuuden
ehkäisy.

​Kyberrikollisuuden torjuntaan kuuluvat esimerkiksi toimet, joilla pyritään estämään tai vähentämään

• tietomurtoja, palvelunestohyökkäyksiä ja hakkerointia,
• tunnuslukujen kalastelua, petoksia ja maksukorttirikoksia verkossa sekä
• lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, kiusaamista ja väkivaltaista radikalisoitumista internetin ja sosiaalisen median välityksellä.

Rikoksentorjuntakilpailuun osallistuva hanke voi liittyä johonkin mainituista teemoista tai jonkin muunlaisen kyberrikollisuuden ehkäisyyn.

Suomen kilpailun syyskuussa valittava voittaja edustaa Suomea Euroopan rikoksentorjuntaverkoston kilpailussa. Suomen kilpailun voittaneelle edustajalle kustannetaan matkat Luxemburgin rikoksentorjuntakonferenssiin, jossa julistetaan eurooppalaisen kilpailun voittajat. Eurooppalaisen kilpailun voittaja saa palkinnoksi 10 000 euroa, ja toiseksi ja kolmanneksi tulleet kilpailuehdotukset saavat kunniamaininnan lisäksi 5 000 euroa.

Kilpailuehdotusten on oltava oikeusministeriössä viimeistään 27. elokuuta.