Kysely: Säästöt omaan hyvinvointiin, ei perinnöksi

​Ikääntyvän tulisi kuluttaa omaisuuttaan ja säästöjään mieluummin omaan hyvinvointiinsa kuin jättää lapsilleen mahdollisimman paljon perintöä. Näin arvioi kolme neljäsosaa Finanssiala ry:n (FA) kyselyn vastaajista.

Vanhan viisauden mukaan ihminen on rikkaimmillaan kuolinpäivänsä aamuna. Ikääntyvän kannattaakin käyttää varallisuuttaan omaan hyvinvointiinsa. Käärinliinoissa ei näet ole taskuja.

”Niitä, joilla on varaa, tulisi kannustaa ottamaan suurempi vastuu hyvinvointinsa rahoituksesta. Keinoja siihen ovat esimerkiksi käänteinen asuntolaina ja erilaiset vakuutustuotteet”, sanoo Finanssiala ry:n (FA) johtava asiantuntija Päivi Luna.

Kyselyyn vastaajat ovat iästä riippumatta samalla kannalla säästöjen käyttämisestä hyvinvointiin. Sekä yli että alle nelikymppisistä 75 prosenttia on sitä mieltä, että omaisuutta kannattaa kuluttaa omaan hyvinvointiinsa mieluummin kuin jättää perinnöksi lapsilleen.

”Kaikilla ei tietenkään ole rahaksi muutettavaa varallisuutta. Siksi laadukkaat ja kattavat hoivapalvelut on katettava myös verovaroin”, Luna muistuttaa.

Yli 40 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää yksityisen ja julkisen rahan yhdistelmää parhaana vaihtoehtona kattaa ikääntyneiden hoivapalvelun kustannukset. Yhdistelmä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi palvelusetelillä, jossa yhteiskunta antaa hoivapalvelut mahdollistavan maksusitoumuksen, jonka arvon ylittävä osuus maksetaan itse.

Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa on kirjaus palvelusetelijärjestelmän uudistamisesta. Uudistuksen tarkoitus on hallituksen mukaan asiakkaiden yhdenvertaisten ja sujuvien palveluiden turvaaminen ja itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Luna pitää kirjausta tärkeänä.

”Palvelusetelijärjestelmällä pyritään erityisesti sujuvoittamaan hoitoon pääsyä, mikä onkin tärkeintä. Usein palvelusetelin ja oman rahan yhdistelmällä voi löytää juuri mieleisensä hoivapaikan”, Luna toteaa.

FA:n tilaamaan ja IROResearchin toteuttamaan internetkyselyyn vastasi maaliskuussa tuhat suomalaista. Kuluttajapaneelin otos on painotettu vastaamaan suomalaista väestöä. Virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Keskustelu ikääntyneiden hoivan rahoituksesta jatkuu 9. heinäkuuta Silver Economy Forumissa Helsingissä. Ikääntymisen taloudellisia haasteita käsittelevä Silver Economy Forum on ainutlaatuinen poliittisten päättäjien, hallinnon ja yritysmaailman yhteisponnistus. Sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Suomen Pankin ja Finanssialan foorumi on osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden virallista ohjelmaa.

Tilaisuudessa julkaistaan myös alustavia tuloksia Etlan tutkimuksesta ikääntyneiden taloudesta. Aiheesta keskustelevat Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin johdolla muun muassa eläkeläisliittojen etujärjestö EETUn hallituksen puheenjohtaja Anneli Taina sekä kommenttipuheenvuoron pitävä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.


Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat