Laskuja voi jäädä maksamatta jos laskuttajat eivät herää

Suomalaiset laskuttajat ovat heränneet huonosti ensi vuoden alussa koittavaan suoraveloituksen päättymiseen. Suomen kuudesta miljoonasta suoraveloitusvaltakirjasta vasta joitakin kymmeniä tuhansia on muunnettu e-laskuiksi ja suoramaksuiksi. Muunnolla alkaa olla todellinen kiire, sillä muuntoprosessi vie vähintään kolme kuukautta. Vaarana on, että moni yritys ja kunta eivät ehdi tehdä muuntoa ajoissa, minkä vuoksi laskuja voi jäädä maksamatta.

”Tilannetta voisi verrata vaikka siihen, että laskuttajalla on aiemmin ollut ikään kuin putki pankin ja asiakkaan välillä, jota pitkin suoraveloitus on hoitunut. Tammikuun lopusta lähtien tuo putki katkeaa, eikä sitä enää käytetä lainkaan, sillä tilalle on rakennettu kokonaan uusi putki”, kertoo Finanssialan Keskusliiton johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen.

Jos muunto jää laskuttajalta tekemättä, on olemassa vaara siitä, että kassavirta katkeaa. ”Vanhukset käyttävät paljon suoraveloitusta. Jos heidän palvelutalo-, lääke-, sähkö-, tai vaikka lehtitilauslaskunsa ovat aiemmin olleet sellaisia, joiden maksamisesta ei tarvitse huolehtia lainkaan, saattaa huonompikuntoisilta jäädä yks kaks postiluukusta kolahtavat paperilaskut huomiotta ja maksamatta”, Tolvanen sanoo. ”Jokainen laskuttaja voi kuvitella, mitä se tarkoittaa kassavirralle.” Suoraveloittajia ovat esimerkiksi apteekit, teleoperaattorit, sähköyhtiöt, hoitokodit, kunnat tai vaikkapa lehtitalot.

Muutos aloitettava heti lomien jälkeen

Suoraveloitusjärjestelmän vaihtaminen vaatii laskuttajalta oman laskutuskäytäntönsä harkitsemista kokonaan uudelleen. Laskuttajan on päivitettävä laskutusohjelmansa uuteen järjestelmään sopivaksi, sovittava muunnosta ja tarvittaessa myös e-laskupalvelusta oman pankkinsa kanssa sekä lähetettävä päivitetty laskuttajailmoitus omaan pankkiin, ennen kuin laskuttaja voi informoida kuluttaja-asiakkaitaan muutoksesta kertovalla kirjeellä ja käynnistää muunnon. ”Muunnon valmistelussa vierähtää helposti kuukausi, vaikka tekisi kuinka kiireellä. Koko muuntoprosessi vie vähintään kolme kuukautta”, Tolvanen arvioi. Vaikka suoraveloitus päättyy vasta tammikuun lopussa, muunto on käynnistettävä viimeistään marraskuussa. Valtakirjat muunnetaan pankissa vasta kahden kuukauden kuluttua, kun lain vaatima kuluttajan harkinta-aika on päättynyt. Tänä aikana kuluttaja voi vielä vaikkapa vaihtaa pankkia, johon laskunsa tahtoo toimitettavan tai palata paperilaskuun.

Kaikki eivät välttämättä mahdu syksyn muuntoryysikseen

Muuntoprosessi vaatii teknistä osaamista, joten muuntopalvelua myyville ohjelmistotaloille on odotettavissa ruuhkaa syksyllä. Jos kaikki heräävät tilanteeseen vasta lokakuussa, ei muuntoa tarjoavilla yrityksillä välttämättä ole resursseja tarjota pikaista muuntopalvelua kaikille. ”Varauskirjoissa on tällä hetkellä hyvin tilaa. Asiakkaat, joihin olemme olleet yhteydessä, ovat todenneet, että palataan asiaan lomien jälkeen. Varsinkin kuntapuolen ja julkishallinnon puolella asiaan on herätty todella hitaasti. Teleoperaattorit ovat olleet parhaiten hereillä”, arvioi johtaja Petteri Patjas sanomanvälitys- ja verkkopalveluja tarjoavasta CGI:stä. Sepa-asiantuntija Matti Luoto laskutuspalveluja tarjoavasta Baswaresta arvioi, että elo-syyskuussa muuntonsa aloittavat ehtivät vielä ajoissa. ”Lokakuun tilannetta on sen sijaan hankala arvioida. Hyvin suuri joukko, kenties tuhansia suoraveloittajia jää Suomessa muuntopalvelun ulkopuolelle.” Tämän joukon on keksittävä muu keino laskutuksensa hoitamiseksi.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat