Finanssialan päivä aloittaa etäTET-viikon – mukana lähes 5000 nuorta  

  • Finanssiala ry jäsenyrityksineen on toista kertaa mukana Maailman suurimmassa etäTETissä. 
  • Ensimmäinen, usean toimialan yhteinen Maailman suurin etäTET oli marraskuussa 2021. Keväällä 2021 finanssiala järjesti oman koko viikon kestäneen etäTETin. Aiemmin etäTETiä on järjestänyt muun muassa Nordea.
  • EtäTET-viikko alkaa finanssialan päivällä maanantaina 21. marraskuuta.
  • Viikon tarkoituksena on tarjota omaa tulevaisuuttaan suunnitteleville nuorille mahdollisuus tutustua työelämään ja eri aloihin. Tapahtuma kannustaa nuoria löytämään omia vahvuuksiaan.
  • Finanssialan yhtiöistä mukana ovat Varma, Ilmarinen, SEB, Danske Bank, Nordea, POP Pankki ja LähiTapiola.
  • Tapahtumaan osallistuu yhteensä lähes 5000 kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaista ja lukiolaista eri puolilta Suomea.

 

Maailman suurin EtäTET on Talous ja nuoret TATin koordinoima tapahtuma, johon vuonna 2022 osallistuvat Finanssialan lisäksi Palta, MaRa, Kaupan liitto, Kemianteollisuus ja Energiateollisuus. EtäTET järjestetään 21.–25.11.2022.  

Finanssiala ry (FA) osallistuu Maailman suurin etäTET-tapahtumaan jo toista kertaa yhdessä jäsenyritystensä kanssa. Maailman suurin etäTET on Talous ja nuoret TATin järjestämä tapahtuma, johon osallistuu vuonna 2022 ennätysmäärä nuoria. Mukana on 213 oppilaitosta 88 kunnasta, mikä tarkoittaa yhteensä 4896 nuorta.

”Iloitsemme suuresti etäTETin suosiosta. On hieno mahdollisuus tavoittaa kerralla näin monta nuorta ja päästä kertomaan heille finanssialan monenlaisista duuneista monenlaisille osaajille. Ala ei ole vain kuivakkaa puhetta paperinmakuisista talousaiheista ja korkomarginaaleista, vaan yhteiskunnan toimivuuden kannalta elintärkeitä toimintoja, joita pyörittää monimuotoinen joukko ihmisiä erilaisilla taustoilla ja osaamisella”, sanoo FA:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Pirita Ruokonen.

EtäTET-viikon tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus tutustua työelämän monipuolisiin ja mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin, kannustaa nuoria tutustumaan eri aloihin ja huolehtia siitä, että tulevaisuuden työelämässä löytyy osaavia tekijöitä. Finanssialan päivässä kurkistetaan niin työeläkeyhtiöiden maailmaan, pankkien toimintaan kuin vakuutusyhtiön arkeen. Päivään osallistumisen myötä oppilaat ja opiskelijat hahmottavat, millaisia on työelämä finanssialalla ja millaista osaamista alalla tarvitaan. 

Mitä tekee robotti pankissa tai aktuaari vakuutusyhtiössä? 

Finanssiala on vahvalla kokoonpanolla mukana etäTET-viikolla. Alan oman päivän ohjelmasta vastaavat Finanssiala ry sekä sen jäsenyhtiöt Varma, Ilmarinen, SEB, Danske Bank, Nordea, POP Pankki ja LähiTapiola. Erilaisten finanssialan yhtiöiden myötä päivään osallistuvilla nuorilla on mahdollisuus päästä tutustumaan alaan monipuolisesti. Päivän aikana kuullaan muun muassa robotiikan roolista pankissa ja aktuaarin työstä vakuutusyhtiössä. 

”Finanssialalla on keskeinen rooli yhteiskunnassa. Meistä on tärkeää, että mahdollisimman monella nuorella on mahdollisuus tutustua alaan riippumatta siitä, onko fyysisesti lähin pankki tai vakuutusyhtiö kilometrin vai kymmenien kilometrien päässä. Etäyhteyksin järjestettävä etäTET antaa nuorille tasapuolisen tilaisuuden kurkistaa alan yhtiöiden toimintaan maantieteellisestä sijainnista riippumatta”, Ruokonen iloitsee. 

Finanssiala haluaa tukea nuoria löytämään paikkansa työelämässä ja rohkaisee heitä kokeilemaan omia polkujaan uravalinnoissa. EtäTETtiin vuonna 2021 osallistuneen nuoren kommentti “Ennen mua ei kiinnostanut mikään, nyt mua kiinnostaa kaikki” kuvaa hyvin etäTETin tärkeyttä ja sen keinoja tehdä tutuksi eri toimialojen tarjoamia työmahdollisuuksia.  

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan

VAIKUTTAMINEN

Pirita Ruokonen

Yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuuspäällikkö