Pankkien vakavaraisuus vahva – korkolattia auttaa hankalassa korkotilanteessa

Fivan julkaisemien tuoreiden tietojen mukaan Suomen pankkisektorin vakavaraisuus on edelleen vahva. Poikkeuksellisen matala korkotaso kuitenkin nakertaa monen pankin korkokatetta.

​Pankkisektorin kannattavuus oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä alempi kuin vuotta aiemmin heikon tuottokehityksen vuoksi. Taustalla vaikuttivat niin matalat korot kuin sijoitusmarkkinoiden epävakaus. Negatiiviset markkinakorot ovat ongelma erityisesti talletusvarainhankinnasta riippuville pankeille.

Finanssialan Keskusliiton pääekonomisti Veli-Matti Mattila kiittelee maan hallituksen tuoretta esitystä, joka edesauttaa pankkien vakavaraisuuden säilymistä hyvänä.

”Hallitus esittää osana asuntoluottodirektiivin kansallista toimeenpanoa, että luotonantajalle taataan mahdollisuus saada asuntoluoton marginaali kokonaisuudessaan myös tilanteessa, jossa viitekorko on negatiivinen. Tämä on tärkeä asia pankkien kannattavuuden ja vakavaraisuuden kannalta.”

Pankkisektorin kokonaisvakavaraisuussuhde tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä laski vuoden takaisesta 0,3 prosenttiyksikköä 22,8 prosenttiin.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat