- Aapeli Rytkönen on aloittanut Finanssiala ry:ssä (FA) viestintäasiantuntijana.
- Hänen tehtävänään on erityisesti FA:n jäsenviestinnän kehittäminen sekä sosiaalisen median kanavien ylläpito.
- Rytkönen on aiemmin työskennellyt muun muassa OP Ryhmässä, tietojärjestelmäyhtiö Apotissa sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa (JHL).
Finanssiala ry:ssä viestintäasiantuntijana vuodenvaihteessa aloittaneen Aapeli Rytkösen keskeisiä tehtäviä on vuoropuhelun kehittäminen FA:n ja sen jäsenyritysten välillä. Yksi Rytkösen päätehtävistä on FA:n jäsenille tarkoitettujen LobbausLuotain-jäsensivujen uudistaminen.
”Finanssiala ry tuottaa asiantuntijaorganisaationa valtavat määrät tietoa. Paitsi että tietoa jaetaan julkisuuteen, on myös tärkeää, että tieto liikkuu jäsenyhtiöiden ja asiantuntijoiden välillä”, Rytkönen sanoo.
FA:n kantoja ja näkemyksiä ei suinkaan keksitä Ruoholahden toimistossa, vaan ne ovat lopputulos yhteistyöstä ja keskustelusta jäsenyhtiöiden kanssa.
”Siksi jäsenviestinnän eli FA:n ja jäsenyhtiöiden keskusteluyhteyden ylläpito on niin tärkeää. Sekä FA:n asiantuntijoilla että jäsenillä tulee aina olla ajankohtaisin tieto edunvalvonta-aiheista. Näin edunvalvontaan saadaan leveämmät hartiat.”
Rytkönen opiskelee viestintää Jyväskylän yliopistossa. Hän on ollut koko ikänsä myös aktiivisesti mukana politiikassa. Hän on ollut keskustan jäsen teini-ikäisestä asti ja edusti puoluetta muun muassa nuorten varjohallitusneuvotteluissa tammikuun alkupuolella.
”FA:n aiheiden opettelusta oli heti hyötyä, sillä varjoneuvotteluissa keskusteltiin runsaasti eläkeaiheista. Jostain eläkeindekseistä puhuminen olisi ollut aivan erilaista, ellen olisi näitä aiheita FA:ssa sivunnut.”
Poliittisen taustan kautta myös FA oli järjestönä tuttu. Työpaikkaa hän keksi hakea työkaverin vinkistä.
”Tämähän on politiikan harrastajan unelmaduuni: seuraan politiikkaa ja joku maksaa siitä vielä palkkaa! Juuri kun pestini JHL:ssä oli päättymässä, kuulin työkaverilta FA:n etsivän juuri minulta kuulostavaa työntekijää.”
Jäsenviestinnän lisäksi Rytkönen osallistuu FA:n julkiseen uutisointiin ja muun muassa somekanavien ylläpitoon.
Kriisiviestinnän koulussa
Ennen FA:ta ja JHL:ää Rytkönen työskenteli Uudenmaan asiakas- ja potilastietojärjestelmää rakentaneessa Apotti Oy:ssä hieman samankaltaisissa tehtävissä kuin FA:ssa. Hänen vastuullaan oli verkkosivujen uudistaminen ja saavutettavuus. Apotti sai julkisuudessa runsaasti kritiikkiä muun muassa käyttövaikeuksista ja tietoturvan ongelmista.
”Kohuista huolimatta tehtävä oli mielenkiintoinen ja varmasti opettavainen kriisiviestinnän puolivuotinen. Opin ainakin nopeatempoista viestintää.”
Rytkönen on kotoisin Siilinjärveltä Pohjois-Savosta. Vapaa-ajallaan hän harrastaa kestävyysjuoksua. Etenkin rankan työpäivän jälkeen tavoitteena on juosta niin kauan, että työasiat poistuvat mielestä.
”Voin taata, että siinä 15 kilometrin kohdalla ei enää muista Basel III:n keskeisiä periaatteita.”
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja