Lausunto

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvopaperimarkkinalain 7 luvun 5 §:n väliaikaisesta muuttamisesta

Finanssiala ry (FA) kannattaa arvopaperimarkkinalain 7 luvun 5 §:n väliaikaista muuttamista

  • FA kannattaa sitä, että liikkeeseenlaskijoilla (eurooppalaiset säännellyillä markkinoilla toimivat osakkeiden ja joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskijat) on kansallisesti mahdollisuus lykätä sähköisen tilinpäätösraportoinnin (European Single Electronic Format; ESEF-tilinpäätösraportointi) käyttöönottoa vuodella siten, että liikkeeseenlaskijoilla on velvoite soveltaa sitä 1.1.2021 tai sen jälkeen alkavilta tilikausilta laadittaviin vuositilinpäätöksiinsä.
  • Lykkäyksen käsittely EU-tasolla sekä sen mahdollistava jäsenvaltio-optio julkistettiin myöhäisessä vaiheessa, jolloin ESEF-raportointivalmistelut ovat liikkeeseenlaskijoilla olleet käytännössä jo pitkällä. Katsomme kuitenkin mahdollisuuden siirtää ESEF-tilinpäätösraportoinnin toimeenpanoa antavan liikkeeseenlaskijoille vaihtoehdon priorisoida Covid-19 pandemian mukanaan tuomaa muuta lisäraportointia sekä muuhun uuteen sääntelyyn
  • Lykkäyksen mahdollistava jäsenvaltio-optio ollaan ottamassa kansallisesti laajalti käyttöön muissakin jäsenmaissa.
  • Marraskuussa 2020 Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistussa tulkitsevassa tiedonannossa (2020/C379/01) tarkennetut asiat liittyen ESEF- tilinpäätöksen tilinpäätösasiakirjojen laatimiseen, tilintarkastukseen ja julkistamiseen tulevat sitovasti sovellettavaksi vasta, kun ne on implementoitu kansalliseen sääntelyyn. Lykkäys mahdollistaisi kansalliseen sääntelyyn tehdyn muutostyön samanaikaisen huomioonottamisen niille liikkeeseenlaskijoille, jotka aikovat hyödyntää lykkäysmahdollisuutta. Tämä edellyttäisi kuitenkin kansallisen sääntelyn muutoksien implementointia kuluvan vuoden
  • Vaikka komission tiedonanto (2020/C379/01) antaa selventävää tulkintaa tietyistä kysymyksistä, lainsäädäntöä ja viranomaisen ohjeistusta ei pidetä tällä hetkellä yksiselitteisenä. Koska kansallisesti käytössä on liikkumavaraa, täsmennyksiä myös komission tiedonannossa annettujen kokonaisuuksien osalta

HE 24/2021 vp

1        Jäsenvaltio-option käyttöönoton odotetaan olevan laajaa jäsenmaissa

Muutosasetuksella muutettava avoimuusdirektiivin kohta, joka liittyy liikkeeseenlaskijoiden ESEF-tilinpäätösraportoinnin aloituksen lykkäämisen mahdollistavaan jäsenvaltio-optioon, odotetaan otettavan laajasti käyttöön eri jäsenmaissa huolimatta sen myöhäisestä sisällyttämisestä muutosasetukseen. Komission sivuilla 9.3.2021 mennessä jo 19 maata on virallisesti ilmoittanut ottavansa jäsenvaltio-option käyttöön. Myös Ruotsin valtiovarainministeriö on 21.1.2021 ilmoittanut ottavansa käyttöön lykkäyksen mahdollistavan jäsenvaltio- option.

2        ESEF-tilinpäätösraportointiin liittyvän kansallisen sääntelyn selkiyttäminen toivottavaa

Jäsenvaltio-option käyttöönottaminen edellyttää arvopaperimarkkinalain 7 luvun 5 §:n väliaikaista muuttamista. Tällöin velvollisuus julkistaa tilinpäätös ja toimintakertomus komission teknisen sääntelystandardin mukaisesti poistettaisiin väliaikaisesti lakitekstistä, mikä tarkoittaa mahdollisuutta lykätä ESEF-muotoisen raportointivelvollisuuden 1.1.2020 alkanutta pakollista soveltamista vuodella.

Vaikka liikkeeseenlaskijoiden ESEF-raportointivalmistelut ovat käytännössä pitkällä, mahdollisuus siirtää ESEF-tilinpäätösmuodon toimeenpanoa antaa liikkeeseenlaskijoille vaihtoehdon priorisoida Covid-19 pandemian tuomaa lisäraportointia sekä muuhun uuteen sääntelyyn valmistautumista.

ESEF-tilinpäätöksiin liittyvän sääntelyn muu implementointi kansalliseen lainsäädäntöön on Suomessa vielä tekeillä. Euroopan komission 10.11.2020 Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistussa tulkitsevassa tiedonannossa (2020/C379/01) tarkennetut asiat liittyen ESEF-tilinpäätöksen tilinpäätösasiakirjojen laatimiseen, tilintarkastukseen ja julkistamiseen tulevat sitovasti sovellettavaksi vasta, kun ne on implementoitu kansalliseen sääntelyyn. Lykkäys mahdollistaisi kansalliseen sääntelyyn tehdyn muutostyön huomioonottamisen samalla kertaa niiden listayhtiöiden osalta, jotka aikovat hyödyntää lykkäysmahdollisuutta. Tämä edellyttäisi muutosten implementointia kansalliseen lainsäädäntöön kuluvan vuoden aikana.

Vaikka komission tiedonanto (2020/C379/01) antaa selventävää tulkintaa siinä mainituista asiakokonaisuuksista, lainsäädäntöä ja viranomaisen ohjeistusta ei pidetä tällä hetkellä yksiselitteisenä. Koska kansallisesti käytössä on liikkumavaraa, täsmennykset myös komission tiedonantoon sisältyvien kokonaisuuksien osalta ovat toivottavia.

FINANSSIALA RY

Veli-Matti Mattila

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat

Taloudellinen sääntely

Teija Rehn

Johtava asiantuntija