Ahosniemi: Poliittinen lakko rahoitus- ja vakuutusalalla on pettymys

Kun työehtosopimus on voimassa, työrauha on taattava puolin ja toisin. Kuva: Shutterstock

Finanssiala ry:n (FA) mukaan Ammattiliitto Pron ilmoitus vuorokauden mittaisesta poliittisesta lakosta 1.2.2024 rahoitus- ja vakuutusalalle on pettymys. ”Meillä rahoitus- ja vakuutusalalla on hyvä ja pitkä yhteistyökulttuuri sekä vahva sopimisen perinne, joten maan hallituksen painostaminen toimialamme kautta on kohtuutonta”, FA:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi korostaa.

”Suomen laajalti pysäyttävät poliittiset lakot tammi-helmikuun vaihteessa ovat vastuuttomia. Lakkojen kärsijöiksi ja maksajiksi joutuvat tavalliset kansalaiset ja yritykset, ja ne synkistävät entisestään talous- ja työllisyysnäkymiä”, Ahosniemi muistuttaa.

”Hallitus pyrkii uudistuksillaan puuttumaan juuri tällaisiin pitkäkestoisiin poliittisiin mielenilmaisuihin. Mieltä saa osoittaa, mutta mielenosoituksen kesto pitää rajata tunteihin, ei päiviin. Kun työehtosopimus on voimassa, työrauha on taattava puolin ja toisin.”

Ahosniemen mukaan hallituksen suunnittelemat työmarkkinauudistukset ovat kohtuullisen maltillisia. Esimerkiksi hallitusohjelmakirjauksen täytäntöönpano työmarkkinamallista vastaa pitkälti Ruotsissa olevaa tilannetta.

”Finanssiala suhtautuu rakentavalla otteella työmarkkinauudistuksiin. Työmarkkinoilla on kyettävä jatkossa tekemään nykyistä helpommin työmarkkinaratkaisuja, jotka mahdollistaisivat tehokkaamman, toimialojen omista tarpeista lähtevän palkkajouston”, Ahosniemi toteaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan