- Asunto- ja vapaa-ajan asuntomurtojen määrä on noussut selvästi vuodentakaiseen verrattuna.
- Toukokuun lopun 2024 tietojen mukaan asuntomurrot ovat lisääntyneet Helsingissä edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 23 prosenttia ja koko maan osalta 20 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi poliisin tilastoista.
Suomessa tehdään vuosittain useita tuhansia asuntomurtoja. Vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana viranomaisten tietoon tuli 798 asuntoihin ja vapaa-ajan asuntoihin kohdistunutta murtoa. Lisäystä edellisvuoden ilmoituksiin on 148 kappaletta.
”Asuntomurtojen määrä on kasvanut vuoden aikana selvästi. Tilanne voi vielä pahentua, kun kesällä monet asutut asunnot jäävät pitkiksi ajoiksi tyhjilleen”, varoittaa Finanssiala ry:n (FA) turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.
Asuntomurtoja tehdään ympäri vuoden, mutta erityisen suuri riski murtoihin on juuri lomakausina. Kesälomalle suuntaavan kannattaakin huolehtia omatoimisesti hyvissä ajoin siitä, että tietyt kodin turvaamisen perusasiat tulevat kesäksi kuntoon. Asukkaalla on käytössään lukuisia keinoja, joilla on mahdollista pienentää koteihin kohdistuvien omaisuusrikosten todennäköisyyttä.
Turvaa kotisi, varmista lukitus
Tavallinen takalukittava käyttölukko on riittävä lukitus, jos asunnossa ei säilytetä varkaita houkuttelevaa omaisuutta. Jos asunnossa säilytetään helposti kuljetettavaa arvo-omaisuutta, on perusteltua hankkia varmuuslukko kaikkiin ulko-oviin ja lisäksi murtotestattu säilytyskaappi.
Murtotestatun, rakenteisiin kiinnitettävän säilytyskaapin hankinta voi olla perusteltua, jos asukkaalla on arvo-omaisuutta. Jos asunnossa säilytetään taide- ja arvoesineitä, jotka täyttävät kooltaan yhden tai useamman tilan, murtotestatut ovet ja murtohälytysjärjestelmä ovat tarkoituksenmukaisia.
Ikkunoiden sulkemisesta on huolehdittava siten, ettei niitä voi rikkomatta irrottaa tai avata asunnon ulkopuolelta. Vaikka asukkaat olisivat poissa vain lyhyen aikaa, koti kannattaa silti lukita asianmukaisesti.
FA:n asiantuntija Aku Pänkäläisen mukaan kesälomalaisen kannattaa huolehtia siitä, että asunto vaikuttaa asutulta.
”On hyvä pyytää kesällä vaikkapa jotakuta luotettavaa tuttavaa käymään asunnolla silloin tällöin esimerkiksi kasveja kastelemassa, tai postilaatikkoa tyhjentämässä.”
”Murtohälytysjärjestelmät ja vartiointipalvelut ovat hyödyllisiä. Ne eivät kuitenkaan korvaa riittäviä rakenteellisia ratkaisuja”, muistuttaa FA:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.
Vakuutusyhtiöillä on vaatimuksia kodin suojaustoimenpiteistä, jotka selviävät oman vakuutusyhtiön ohjeista. Lisäksi lomailijan on syytä huolehtia siitä, että kotivakuutus on ajan tasalla ja vakuutetun tavaran arvo vastaa omaisuuden arvoa.
Huolellinen varautuminen on paras tae huolettomalle lomalle.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Vahingontorjunta, rikos- ja omaisuusvahingot, murtosuojaus, veneet ja kulkuneuvot, pankkien toimitilaturvallisuus
Aku Pänkäläinen
Turvallisuusasiantuntija
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja
Media uutisankkureiden johdolla huijausten vastaiseen rintamaan – koska somejätit pannaan vastuuseen?
Kevätkiima ei lisää rakkauspetoksia – Huijari voi iskeä vaikka somen koiraryhmästä
”Huijareita ei paljon sääntelyt kiinnosta – he haluavat vain rahaa” – Jouni Määtän opinnäytetyö tarkastelee pankkien toimintaa rikollisen ja uhrin välissä
Kevään ensimmäinen mökkireissu tiedossa? Muista etenkin paloturvallisuus – lämmitä maltilla ja varaa mukaan uudet paristot palovaroittimeen