Etla on selvittänyt, mitkä yritykset kasvattavat eniten Suomen bruttokansantuotetta eli tuottavat arvonlisää.
Vuoden 2019 luvuista tehdyn selvityksen kärjessä on OP Ryhmä, kakkosena Neste ja kolmantena Nordea.
OP tuotti arvonlisää Suomeen lähes 1,7 miljardia euroa, Nordea 1,51 miljardia.
Yrityksen tuottama arvonlisä lasketaan vähentämällä myydyistä tuotteista ja palveluista niitä varten tehdyt hankinnat, kuten komponentit, raaka-aineet ja palvelut. Suomeen jäävä arvonlisä luo muun muassa työpaikkoja, investointeja ja verotuloja. Siksi arvonlisää luovat yritykset ovat tärkeitä Suomen kansantuotteen kasvulle
Bruttokansantuotteen muodostumisen kannalta Suomen ensimmäiseksi ja kolmanneksi merkittävimmät yritykset ovat siis finanssiyhtiöitä. Lisäksi finanssialan yritykset mahdollistavat luotonannon ja sijoitusten kautta muiden alojen yritysten investointeja ja muuta toimintaa. Tämä kertoo siitä, että finanssiala on merkittävä hyvinvointiyhteiskunnan rakentaja.
”Menestyvä finanssiala tukee suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ala on parhaillaan mullistuksessa isojen teknologia- ja sääntelymuutosten vuoksi. Nyt on tärkeää pitää sääntely viisaan maltillisella tasolla. Uudet rasitteet olisivat kapuloita maamme talouden rattaisiin, kun pyrimme nousemaan uuteen kasvuun ja kukoistukseen koronapandemian aiheuttamasta talouskurimuksesta”, toteaa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.
Kansantuotteen kasvattamisen lisäksi finanssiala tuottaa myös runsaasti verotuloja – vuonna 2019 finanssialan verojalanjälki oli noin 3,4 miljardia euroa.
”Finanssiala on yksi Suomen suurimpia veronmaksajia eikä suinkaan aliverotettu, kuten välillä väitetään. Näin on ollut useita vuosia”, Kauppi muistuttaa.
”Menestyvä finanssiala tukee suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ala on parhaillaan mullistuksessa isojen teknologia- ja sääntelymuutosten vuoksi. Nyt on tärkeää pitää sääntely viisaan maltillisella tasolla.”
PIIA-NOORA KAUPPI, toimitusjohtaja, Finanssiala ry
Janoatko lisää?
Aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja