Mattia voi häätää kukkarosta tubettamalla

Yli 15-vuotiaille nuorille suunnatussa #Tubetatonni-kisassa voi täräyttää nuoren ihmisen rahahuolet kertalaakista loitommaksi. Parhaalle talousasioista tubettavalle nuorelle on luvassa tuhannen euron rahapotti. Parhaan tubettajan ei tarvitse olla makrotalouden markiisi tai tuleva talousnobelisti, vaan arkipäiväiset pohdinnat omasta rahankäytöstä riittävät.

Kisaan osallistutaan lataamalla Youtubeen enintään 2 minuutin mittainen video, jossa pohditaan omaa rahankäyttöä. Millaisista kokemuksista on rahankäytössä ottanut opiksi? Mitä ja keneltä on oppinut raha-asioista? Julkaistusta videosta lähetetään linkki Finanssiala ry:lle kilpailuohjeiden mukaisesti.

Toista kertaa järjestettävä vlogikisa keräsi viime vuonna noin 25 kilpailutyötä.

”Kilpailuun tuli viime vuonna upea kattaus todella erilaisia kilpailutöitä! Mukana oli jopa täysiverinen musiikkivideo, paljastuksia omista rahamokista ja pohdintaa opiskelijan pärjäämisestä omin avuin. Voittajatyössä oli paitsi elävää pohdintaa, myös huumoria ja dramatisointia”, kertoo Finanssiala ry:n verkkotoimittaja Jussi Karhunen. Kisassa mukana järjestäjinä ovat myös FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL.

Kooste viime vuoden kilpailutöistä

Kisan tarkoituksena on saada nuoret pohtimaan omaa rahankäyttöään. Maksuhäiriöiden määrä on viime vuosina Suomessa noussut valtavasti. Oman rahankäytön pohtimiseen kannustaminen on yksi keino nuorten talousosaamisen parantamisessa.

”Vaikka nuoren ei tulisikaan tehtyä aiheesta omaa videota, tuovat muiden nuorten pohdinnat aihetta lähemmäs. Saman ikäisten pohdinnoilla on nuorten ajatuksiin suuri vaikutus”, Karhunen toteaa.

Viime vuoden kilpailutyöt ovat nähtävissä osoitteessa tubetatonni.fi. Tänä vuonna kilpailuaikaa on 18.2. saakka. Voittaja palkitaan maaliskuun alussa Helsingissä lukiolaisten Talousguru-kilpailun finaalin yhteydessä.

Viime vuoden voittajatyö


<iframe width=”560″ height=”315″ src=”https://www.youtube.com/embed/oi4BltGUioI” frameborder=”0″ allowfullscreen></iframe>