Mielenkiintoiseen digimaailmaan hyppääminen vaatii rohkeutta

OP:n Oona Yrtti (oik.) neuvoo Marja-Liisa Pärssistä tabletin käytössä ja siinä, kuinka verkkopankkitunnukset voi hakea.

Suomalaiset ikääntyvät Euroopan maista nopeimmin. Lähes yhtä nopeaa on erilaisten palveluiden, kuten pankkiasioinnin, digitalisoituminen. Finanssiala ry (FA) on yhteistyökumppaneineen aloittanut maksamisen pilotin ikääntyneille. Osana pilottia Kampin palvelukeskuksessa Helsingissä järjestettiin keskiviikkona 4. maaliskuuta tilaisuus, jossa ikääntyneitä rohkaistiin ja tuettiin siirtymisessä sähköiseen laskutukseen.

”Ovathan nämä meille senioreille tosi tärkeitä asioita. Itse sain neuvoja muun muassa tabletin hankkimiseen”, kertoo eläkeläinen Marja-Liisa Pärssinen.

Tilaisuudessa oli paikalla digineuvojia Aktiasta, Danske Bankista, Nooa Säästöpankista, Nordeasta, OP:stä ja S-Pankista. Neuvojilta kysyttiin muun muassa verkkopankkitunnusten hakemisesta ja turvallisuudesta.

Pärssinen pitää digimaailmaa mielenkiintoisena, vaikka siihen hyppääminen vaatiikin rohkeutta. Hän kertoo olevansa yksi harvoista suomalaisista, jotka eivät vielä käytä verkkopankkia.

”Olen sillä lailla vanhanaikainen, että käytän kirjekuorten avulla toimivaa maksupalvelua. Sain neuvonnassa hyviä ohjeita ja vinkkejä ja otan kyllä pian verkkopankin käyttööni”, Pärssinen vakuuttaa.

Henkilökohtaisen neuvonnan lisäksi seniorit saivat kuulla muun muassa taloudellisesta turvallisuudesta ja siitä, miksi paperisista laskuista kannattaa siirtyä digitaaliseen laskutukseen.

”Euroopan mittakaavassa suomalaiset ikääntyneet ovat verkkopankin käytön etujoukoissa. Teknologian mahdollisuuksien keskellä on huolehdittava, että kaikille tarjotaan riittävä osaaminen. Finanssialan yritykset tarjoavatkin monipuolisesti tukea uusien palvelujen käyttöönottoon”, kertoo Finanssiala ry:n kehityspäällikkö Kristiina Siikala, yksi tapahtuman järjestäjistä.

Maksamisen pilotin rakentamisessa ovat mukana Finanssiala ry:n lisäksi Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu, Helsingin Vanhusneuvosto, Helsingin Seniori-info, Kampin palvelukeskus sekä Kaapelin mediakeskus.