Mitä käytännön toimia tarvitaan?
- Pankkiunionin yhteisvastuun lisäämisessä on edettävä varovasti.
- Yhteisen talletussuojan käyttöönotto pankkiunionissa edellyttää pankkien nykyisten ongelmien korjaamista ja riskien vähentämistä.
Perustelut
EU-maiden pankkijärjestelmien kuntoerot ovat edelleen hyvin suuret, minkä vuoksi yhteisvastuu sisältää aidon riskin epäoikeudenmukaisesta taakanjaosta. Lisäksi moraalikadon ongelma on olemassa kaikissa järjestelmissä, jotka perustuvat tavalla tai toisella riskien jakamiseen osanottajien kesken. Tämä koskee myös pankkiunionia. Yhteisen talletussuojan rakentamisessa olisi järkevintä edetä siten, että alkuvaiheessa se olisi pelkästään lainamuotoinen tukijärjestely kansallisten talletussuojajärjestelmien välillä. Kansallinen järjestelmä joutuisi ensin käyttämään omat varansa, ennen kuin se voisi saada lainamuotoista tukea yhteiseltä talletussuojarahastolta. Mahdolliset tappiot kannettaisiin kansallisesti.
Taustaa
Noin neljä vuotta toiminnassa ollut pankkiunioni on vahvistanut euroalueen rahoitusjärjestelmää. Se koostuu yhteisestä EKP-vetoisesta pankkivalvonnasta ja yhteisestä kriisinratkaisumekanismista. Lisäksi on olemassa kaikkia luottolaitoksia koskeva yhteinen sääntökirja. Talletussuojajärjestelmät ovat kansallisia, mutta ne on harmonisoitu EU:n talletussuojadirektiivin avulla. Komissio antoi marraskuussa 2015 asetusesityksen yhteisestä talletussuojasta (European Deposit Insurance Scheme, EDIS). Sitä koskevat neuvottelut ovat edenneet hitaasti jäsenmaiden suurten näkemyserojen takia.
Jäikö kysyttävää?
|Aiheen asiantuntijat
Pääekonomisti, johtoryhmän jäsen. Asunto- ja yritysrahoitus, pankkisääntely, makrovakauspolitiikka, kansantalous
Veli-Matti Mattila
Pääekonomisti
Janoatko lisää?
Aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja
Fiva: Finanssisektorin vakavaraisuus ja riskinkantokyky hyvällä tasolla – talouden elpyminen tasaa sektorin riskejä
Rajoittamaton määrä yritystilejä lisää rahanpesun ja veronkierron uhkaa – pankkien velvollisuus tilien avaamiseen on rajattava yhteen per asiakas
Pankinjohtajien odotukset ylittyivät – sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysyntä piristyi kesällä selvästi
OP Pohjolan Ritakallio: ”Meitä koskee lähes 100 000 sivua sääntelyä”