Pyörävarkauksien määrä kääntyi laskuun, korvaukset jatkoivat kasvuaan – käytetty fillari on kohtalaisen kysytty ja suhteellisen helposti varastettava

  • Vakuutusyhtiöt korvasivat 18 077 varastettua polkupyörää vuonna 2021. Edellisvuonna määrä oli 20 907 pyörää.
  • Korvauksia varastetuista pyöristä maksettiin 11,3 miljoonaa euroa. Edellisvuonna määrä oli 11 miljoonaa.
  • Poliisille ilmoitettiin 21 630 varastettua pyörää. Edellisvuonna määrä oli vajaat 24 000.

Polkupyörävarkaudet kääntyivät viime vuonna laskuun edellisvuoden ennätysluvuista. Vuonna 2021 vakuutusyhtiöt korvasivat 18 077 varastettua fillaria, joista maksettiin korvauksia 11,3 miljoonaa euroa. Varastetuista pyöristä arviolta noin 7 prosenttia on sähköpyöriä.

Finanssiala ry:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen on iloinen, että varkausmäärät kääntyivät laskuun. Valitettavasti korvausmäärät ovat olleet lähes tasaisessa kasvussa vuodesta 2005 saakka.

”Varastettujen pyörien määrän lasku kertonee siitä, että ihmiset ovat ryhdistäytyneet pyöriensä lukitsemisessa ja säilyttämisessä. Toisaalta samaan aikaan kasvaneet korvaussummat kertovat siitä, että nyt varastetaan entistä arvokkaampia pyöriä”, Pänkäläinen arvioi.

Varkauksien torjunnassa avainasemassa on pyörän lukitseminen kiinteän lukon lisäksi kunnollisella kaarilukolla rungosta kiinteään esineeseen. Varkaille kelpaavat valitettavasti myös pyörien osat. Tähän auttaa pyörän säilyttäminen lukitussa tilassa, kuten pyöräkellarissa.

Finanssiala ry pitää yllä listaa murtosuojatuista polkupyörän lukoista. Listan voi lukkokaupoille suunnatessaan napata valmiiksi auki puhelimeen. Paras lukko on kiinteä U:n muotoinen kaarilukko. 

Vakuuta arvokas menopeli

Vähentyneistä varkausmääristä huolimatta polkupyörät ovat valitettavasti edelleen varkaiden suosiossa. Tilastokeskus on analysoinut vuoden 2019 käräjäoikeuden tuomioita. Analyysin mukaan käytetyt polkupyörät ovat kohtalaisen kysyttyjä, suhteellisen helposti varastettavia ja rahanarvoisia kulkupelejä – ja siksi otollisia kohteita rosvoille.

Vakuutusmielessä polkupyörä lasketaan useimmiten kodin irtaimistoon, joten varastetusta pyörästä voi hakea korvauksia kotivakuutuksesta, jos pyörän arvo ylittää rikosvahinkojen omavastuun rajan. Jos pyörä varastetaan reissussa, saattaa matkavakuutuksesta olla apua. Useiden tuhansien eurojen arvoiselle maasto- tai kilpapyörälle kannattaa harkita lisävakuutusturvaa, kuten arvotavaravakuutusta tai kotivakuutuksen laajennusta.

”Käytännöt vaihtelevat runsaasti yhtiöittäin. Jos arvokkaan menopelin turvallisuus huolettaa, kannattaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöönsä”, Pänkäläinen sanoo.

Pysäytä pyörävarkaat

  • Lukitse pyörä runkolukolla sekä kaarilukolla kiinteään esineeseen.
  • Säilytä pyörää lukittuna lukitussa tilassa, kuten pyöräkellarissa aina kun mahdollista.
  • Ota pyörän rungon alalaidasta löytyvä runkonumero talteen. Jos numero puuttuu, sellaisen voi itse kaiverruttaa.
  • Ota pyörästä valokuvia ja kirjaa ylös merkki ja malli auttamaan tunnistamisessa mahdollisessa varkaustapauksessa.
  • Jos pyörä kaikesta huolimatta varastetaan, tee heti rikosilmoitus.
  • Käytettyä pyörää ostaessa vaadi myyjältä aina osto- tai takuukuitti.
  • Säilytä oman pyöräsi kuitti pyörän mahdollista myyntiä varten.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan