Rakkaushuijari haistaa haavoittuvuuden ja pitää koukun kitusissa

Yksi rakkaushuijarin keinoista on hyökätä uhrinsa kimppuun, kun tämä on kaikkein haavoittuvimmillaan. Esimerkiksi keski-iän kriisin, eron tai menetyksen kanssa painiskelija voi tuntea itsensä osattomaksi. Tämä tekee haavoittuvaksi. Näin arvioi psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma SuomiAreenassa.

Juuri tällaiseen tilaisuuteen iski kyntensä Afganistanissa työskentelevä yhdysvaltalainen ”lääkäri” Garry Valle. Kirjailija ja perheterapeutti Marjo Kandelin oli juuri käynyt läpi kipeän avioeron. Hän tunnisti viestittelijän huijariksi, mutta päätti uteliaisuudesta lähteä huijarin peliin nähdäkseen, miten rakkaushuijari toimii.

”Jouduin paljon suurempaan pyöritykseen kuin mitä odotin. Lähestyminen oli varovaista, kaunista ja kohteliasta, ja viestittelijä lähti pikkuhiljaa pyörittämään minua hämähäkinverkkoon – rakkauskuplaan jossa olemme vain me kaksi.”

Kandelin kuitenkin irtautui tilanteesta, ennen kuin menetti rahaa.

Ylilääkäri Hannu Lauerma muistuttaa, että lähestymiset eivät suinkaan aina ole tökeröllä suomella kirjoitettuja kerjuusähköposteja, vaan huijarijoukko toimii hyvin määrätietoisesti saadakseen uhrinsa koukkuun. Juuri näin Kandelinin huijarit toimivat.

”Toisaalta kun tökeröitä ’prinsessasi odottaa’ -viestejä lähettää tuhansille vastaanottajille, joukossa on hyvinkin joku, joka uskoo saavansa vaikka kuun taivaalta”, Lauerma toteaa.

Huijari vie rahat ja sydämen

Menetetyt rahat ovat useimmiten muutamia tuhansia euroja, pahimmillaan puhutaan satojentuhansien eurojen rikoksista. Rikoksen tullessa ilmi menetys ei kuitenkaan ole pelkästään taloudellinen, vaan myös tunnepuolella iskee valtava pettymys, sanoo rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.

”Elämän rakkauden takana onkin ollut joukko rikollisia. Uhri on saattanut panostaa suhteeseen isoja rahasummia sekä runsaasti tunnetta. Tässä vaiheessa myös irrottautuminen on vaikeaa.”

Huijari siis käyttää uhrin haavoittuvuutta eri tavoin. Alkukoukkuun saattaa johdattaa Lauerman mainitsema ero tai menetys. Koukun pitää syvällä kitusissa rakastumisen kokemus, josta uhri ei halua päästää irti.

”Rakastuminen on ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä psykoosi”, Åberg summaa.