Pääministeri Sanna Marin sai tänään 3.2. Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin pelipaidan, jossa hänen lisäkseen on yhteiskunnan avainvaikuttajien nimikirjoitukset. Paidan myötä Huuhkajien kapteeni ja muu ”ilmastomaajoukkue” kannustaa Suomen hallitusta viemään hallitusohjelmaan kirjatut ilmastotavoitteet maaliin. Yksi pelipaidan nimenkirjoittajista on Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.
Hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta. Nyt hallitukselta odotetaan selkeitä toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.
”Koska ilmastonmuutos on ennen kaikkea globaali kysymys, hallituksen tulee toimia aktiivisesti päästötavoitteiden saavuttamiseksi EU:ssa ja kansainvälisillä foorumeilla. Uskottavuutta tähän vaikuttamiseen tuo tavoitteiden ja ratkaisujen toteuttaminen kotimaassa”, Kauppi sanoo.
Suomessa on viime vuosina nähty poikkeuksellisen laaja ilmastoherääminen ja kyselyjen mukaan suuri enemmistö suomalaisista odottaa päättäjiltä ilmastoimia. Tim Sparvin pelipaidan allekirjoittajat ovat otos niistä lukuisista yhteiskunnan vaikuttajista ja organisaatioista, jotka ovat ilmaisseet tukensa vahvoille ilmastotoimille.
Kaupin ohella Sparvin pelipaidasta löytyvät Jyri Häkämiehen (EK), Jarkko Elorannan (SAK), Mikael Pentikäisen (Suomen Yrittäjät), Minna Karhusen (Kuntaliitto), Tilda Sederholmin (Fridays For Future Suomi), Olli Rehnin (Suomen Pankki), Milla Kalliomaan (Mannerheimin lastensuojeluliitto), Tapio Hautamäen (Suomen ylioppilaskuntien liitto), Hanna Paulomäen (Greenpeace), Jari Niemelän (Helsingin yliopisto) ja Jouni Kerosen (Climate Leadership Coalition) nimikirjoitukset.
Aloite paidan lahjoittamiseen pääministerille ja hallituksen ilmastotoimien kirittämiseen syntyi ympäristöjärjestö Greenpeacen, EK:n ja SAK:n välisistä keskusteluista.
Sparv itse viestittää hallitukselle, että on aina uskonut suomalaisten kykyyn tehdä jotain sellaista, mitä ei ole aikaisemmin tehty. ”Me Huuhkajat näytettiin, että kaikki on mahdollista, kun on hyvä joukkuehenki ja rohkea asenne. Samaa voittaja-asennetta tarvitaan nyt ilmastotoimissa. Se on ottelu, jota ei ole varaa hävitä.”
Sparvin pelipaita luovutettiin pääministeri Marinille hallituspuolueiden ilmastokokouksessa Helsingin Vuosaaressa.