Yli 300 opettajaa terästää taloustietojaan päivän verran

Kun Talous tutuksi -kiertue vieraili Tampereella 4.9., kurkottivat opettajat tauolla kädet ojossa kohti uusia taloustietoja - myös välijumpalla saattoi olla osuutta asiaan. 

Yli 300 peruskoulun ja toisen asteen opettajaa osallistuu syksyn aikana Talous tutuksi -kiertueelle, joka tarjoaa talousaiheista täydennyskoulutusta maksutta. Tarkoitus on tarjota opettajille välineitä ja tuoreinta tietoutta talousosaamisen ja -opetuksen maailmasta. Kiertuepaikkakunnat ovat tänä vuonna Tampere, Jyväskylä, Oulu ja Helsinki.

Vuosittain toistuvia Talous tutuksi -koulutuksia osataan jo odottaa. Suosiosta kertoo se, että 18.9. pidettävään Helsingin tilaisuuteen eivät kaikki halukkaat mahtuneet, kun käytettävissä on 150 hengen auditorio. Helsingin tilaisuutta voi kuitenkin tahtoessaan seurata suorana verkosta ja siitä muodostuu myös Youtube-taltiointi jälkikäteen katsottavaksi. Suoran lähetyksen löytää Finanssiala ry:n verkkosivuilta ja Youtube-kanavalta. Oulun tilaisuus on etätilaisuus, jossa seurataan suorana lähetettävää Helsingin tilaisuutta.

Päivän ohjelma koostuu erilaisista luennoista. Tänä vuonna koulutuksessa erityisen huomion alla ovat vastuulliseen sijoittamiseen liittyvät asiat, joiden läpikäynnistä esitettiin edellisenä vuonna toiveita. Ohjelmassa on myös tietoa kiertotaloudesta, julkisen ja yksityisen vakuutusjärjestelmän eroista, opetussuunnitelman muutoksista ja Kiinan ja USA:n välisestä kauppasodasta.

Koulutuksilla on jo yli kymmenvuotinen historia. Alun perin koulutukset ovat olleet suunnattuja historian ja yhteiskuntaopin opettajille, mutta nykyisin tervetulleita ovat kaikki sellaiset opettajat, joiden opetuksessa ajankohtaisesta taloustiedosta on hyötyä. Koulutuksessa on esimerkiksi kotitalouden ja matematiikan opettajia, luokanopettajia, opoja ja rehtoreita. Osa opettajista voi lukea koulutuspäivän yhdeksi työehtosopimuksen mukaiseksi koulutuspäiväksi.

Koulutuksia järjestävät yhdessä Finanssiala ry:n lisäksi Talous ja nuoret TAT, Suomen Pankki, Pörssisäätiö sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto ja Opetushallitus.

Katso tästä Helsingin tilaisuuden ohjelma

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat