
Asuntolainaa on nykyisin mahdollista saada enintään 40 vuodeksi. Kuva: Shutterstock
- Pankinjohtajat arvioivat, että 40 vuoden asuntolainoista ovat kiinnostuneita ensi sijassa ensiasunnon ostajat ja työuran alkumetreillä olevat kotitaloudet.
- Eduskunta ja talousvaliokunta etunenässä ansaitsevat kiitosta ennakkoluulottomasta asuntomarkkinasääntelyn höllennyksestä.
Asuntolainan voi nyt saada korkeintaan 40 vuodeksi. Ennen muutosta raja oli 30 vuotta. Ylipäänsä asuntoluottojen pituuteen säädettiin raja vasta vuonna 2023.
Finanssiala ry (FA) kysyi henkilöasiakkaista vastaavilta pankinjohtajilta, minkä asiakasryhmien ne arvelevat olevan eniten kiinnostuneita 40 vuoden asuntolainoista. Kysely tehtiin neljästi vuodessa pankinjohtajille tehtävän Pankkibarometrin yhteydessä.
Monivalintakysymyksessä pankinjohtajat saattoivat valita useamman kiinnostuneen asiakasryhmän. Noin 75 prosenttia barometriin vastanneista pankinjohtajista piti ensiasunnon ostajia ja työuran alkumetreillä olevia nuoria kotitalouksia kaikkein kiinnostuneimpina asiakasryhminä – molemmat vaihtoehdot keräsivät pankinjohtajilta yhtä monta mainintaa. 66 prosenttia pankinjohtajista arvioi lapsiperheet kiinnostuneiksi. Pienituloiset tai lainanhoitokyvyn äärirajoilla olevat kotitaloudet saivat mainintoja 40 prosentilta pankinjohtajista. Työuralla pidemmällä olevat ja asuntosijoittajat sen sijaan keräsivät noin 10 prosentilta pankinjohtajista maininnan.
Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila näkee eduskunnan päätöksen pidentää enimmäislaina-aikaa viisaana päätöksenä. Hallitus ehdotti alun perin enimmäislaina-ajan nostamista 30 vuodesta 35 vuoteen, ja talousvaliokunta pidensi sitä mietinnössään vielä 5 vuodella.
”Maailmantilanne ja asuntomarkkinoiden pitkittynyt taantuma huomioiden nyt oli oikea aika vauhdittaa asuntokauppaa ja samalla luoda kotitalouksille lisää mahdollisuuksia säästää ja sijoittaa. Pidempi laina-aika tuo erilaisille kotitalouksille kaivattua joustoa taloudenpitoon. Lisäksi pienempi lainan kuukausierä luo mahdollisuuksia sijoittaa ja kasvattaa siten kotitalouden varallisuutta”, Mattila toteaa.
Pankit testaavat edelleen asiakkaiden lainanhoitokykyä Finanssivalvonnan suosittelemalla enintään 25 vuoden laina-ajalla ja vähintään 6 prosentin korkotasolla.




