- Finanssiala ry:n huijausten torjuntakampanja Huijarille luu kurkkuun on saanut viestinnän ammattilaisten ProCom ry:n Oma media -kilpailun pääpalkinnon.
- Tuomariston mukaan kokonaisuus tavoittelee uutta kohderyhmää onnistuneesti ja tekee monikanavaista viestintää esimerkillisesti.
- Kansalaisille suunnatun kampanjan tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä huijauksista
- Kampanja on näkynyt keväällä ja syksyllä FA:n omien kanavien lisäksi muun muassa mediassa, bussipysäkeillä, television mainoskatkoilla ja Finnkinon elokuvateattereissa.
Finanssiala ry:n (FA) viestintäkampanja Huijarille luu kurkkuun on voittanut pääpalkinnon viestinnän ammattilaisten ProCom ry:n Oma media -kilpailussa. Kampanja oli ensimmäinen kerta, kun FA teki viestintää laajalla skaalalla suoraan kansalaisille.
”Kampanjan tyyli perustuu tarinallisuuteen, jossa retrot ja modernit elementit yhdistyvät kuvastamaan päähenkilön kohtaamia huijauksia elämänsä varrella. Tavoitteena on ollut tehdä aihe helposti ymmärrettäväksi ja lähestyttäväksi ja muistuttaa, että huijarit vaanivat kaikkia ja kaikkialla”, sanoo kampanjan ilmeestä vastannut FA:n visuaalisen viestinnän asiantuntija Jarkko Louhelainen.
Kampanja toteutettiin lähes kokonaan FA:n omin voimin. Kampanjan keulakuvana toimii muun muassa Salattujen elämien Ulla Taalasmaana tunnettu näyttelijä Maija-Liisa Peuhu. Mainoskuvissa ja -videossa Peuhu näyttää huijareille tylysti keskisormea. Kampanjan slogan on Huijarille luun kurkkuun – tunnista huijaukset ennen kuin ne tunnistavat sinut.
”Peuhun tähdittämän videon ja siitä johdettujen mainoskuvien lisäksi muun muassa julkistimme pankeilta selvitettyjä huijauslukuja, teetimme kyselytutkimuksia ja tarjosimme mediaan julkaistavaksi asiantuntijoidemme huijausaiheisia kirjoituksia, kertoo kampanjaa koordinoinut FA:n yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Emilia Peikola.
ProComin tuomariston perusteluiden mukaan monimediakokonaisuus erottui edukseen innovatiivisuudellaan ja rohkeudellaan. Kokonaisuus on yhteiskunnallisesti vaikuttava sekä ajoitukseltaan ja strategialtaan onnistunut. Kokonaisuus tavoittelee uutta kohderyhmää onnistuneesti ja tekee monikanavaista viestintää esimerkillisesti.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Brändi-ilme ja visuaalisen viestinnän päävastuu, tiedon visualisointi, videotuotanto, sosiaalisen median kehitys
Jarkko Louhelainen
Visuaalinen suunnittelija
FinanssiAkatemia, sidosryhmäyhteistyö, talousosaamisen edistäminen ja Talousguru
Emilia Peikola
Tapahtuma- ja viestintäasiantuntija
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja
Ammattitaitokaan ei välttämättä suojaa – pitkäaikainen finanssialan asiantuntija haksahti maksukorttihuijaukseen
Monitieteinen tutkimushanke listasi konsteja petostorjuntaan – Finanssialalta vahva kannatus
Digihuijaukset-dokumenttisarjan ohjaaja Sami Kieksi: ”Ajattelin, että koulutustausta suojaa huijaukselta – olin väärässä”
Huijari voi vaania vaikka somen koiraryhmässä