
- Työeläkevakuutusyhtiö Varman yksilöllisen työssävalmennuksen pilotti voitti Rekrygaalan vuoden rekrytointiteko -sarjan
- Ammattiliitto Pro myönsi S-Pankille tasa-arvopalkinnon tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä
- Finanssiala työllistää Tilastokeskuksen mukaan Suomessa noin 42 000 ihmistä. Alalle kaivataan monipuolista osaamista muun muassa juridiikassa, asiakaspalvelussa ja IT-osaamisessa.
Kulunut viikko on ollut loistokas suomalaiselle finanssialalle. Varma nappasi vuoden rekrytointiteko -palkinnon työnhakupalvelu Duunitorin vuosittaisessa Rekrygaalassa. Palkinto tuli yksilöllisestä työssävalmennuksesta, jonka avulla mielenterveyskuntoutujat ovat onnistuneesti päässeet takaisin työelämään.
”Koen tunnustuksen isoksi arvostukseksi työlle, jota teemme mielenterveyskuntoutujien tukemiseksi yhdessä kumppaneidemme kanssa. Mielenterveys on koko ajan tärkeämpi teema suomalaisten työkyvyssä ja haluamme olla edelläkävijä osatyökykyisten työurien tukemisessa. Rekrytointialan ammattilaisilta saatu tunnustus siitä lämmittää erityisesti ja kannustaa jatkamaan IPS-työtä”, iloitsee Varman kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkepalveluiden eläkejohtaja Jyrki Rasi.
Ammattiliitto Pro myönsi S-Pankille tasa-arvopalkinnon tunnustuksena ansiokkaista käytännön toimista tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. S-Pankki palkittiin muokatun työn mallista, joka helpottaa työhön paluuta esimerkiksi sairauden jälkeen tai tukee työssä jaksamista, jos työntekijä kohtaa henkilökohtaiseen elämään liittyvän haasteen.
”Olemme kehittäneet käytäntöjämme pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti henkilöstömme tasa-arvoisen kohtelun ja hyvinvoinnin varmistamiseksi. Tasa-arvopalkinto on hieno tunnustus tähänastisesta työstä. Toki kehittämistyö jatkuu edelleen”, sanoo S-Pankin henkilöstöjohtaja Marja Reinilä tiedotteessa.
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja

Yhteistyön voimalla kohti tulevaa – Ajatustorilla keskusteltiin teknologian ja generatiivisen tekoälyn osaamistarpeista finanssialalla

Finanssialan työehtosopimukset tukevat yrityskohtaista palkkakeskustelua

Finanssiala on kehityksen kärjessä generatiivisen tekoälyn hyödyntämisessä työpaikoilla – parhaat käytännöt löytyvät yhdessä tekemällä

Generatiivinen tekoäly taipuu moneen finanssialalla – miten se näkyy palveluissa, työn tekemisessä ja pankkien eettisissä ohjeistuksissa?
