Hallitus osoitti kriisitietoisuutta, mutta romutti vapaaehtoisen eläkevakuutuksen

Orpon hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset kolmen miljardin sopeutuksista osoittavat siltä kriisitietoisuutta. Kansakuntamme on elänyt jo pitkään reilusti yli varojemme. Toivottavasti nyt tehdyt vaikeat leikkaukset julkisiin menoihin sekä veronkiristykset kääntävät velkasuhteen mahdollisimman pian laskevalle uralle.

Suomalaisten vaurastuminen ja sen edistäminen eri kansankapitalismin keinoin on huomioitu hallitusohjelmassa hyvin. Nyt hallitus kuitenkin veti maton alta puolelta miljoonalta suomalaiselta, jotka säästävät vielä vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Suurin osa heistä on tavallisia keskituloisia suomalaisia, jotka ottivat vakuutuksen toistakymmentä vuotta sitten. Vakuutusten uusmyynti loppui poukkoilevan sääntelyn vuoksi reilut 10 vuotta sitten.

Nyt hallitus löi viimeisen naulan vapaaehtoisen eläkesäästämisen valmiiksi hauraaseen arkkuun. Tämä sotii täysin hallitusohjelman kirjausta vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ehtojen joustavoittamista vastaan.

Väestön ikääntyminen rasittaa julkista taloutta, ja oman varautumisen merkitys korostuu. Vapaaehtoinen eläkesäästäminen olisi oivallinen keino täydentää lakisääteistä eläketurvaa ja helpottaa julkisen sektorin kustannuspainetta. Pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Onneksi eläkeuudistus sai työrauhan

Yksityisiä työeläkevakuutusyhtiötä edustavana järjestönä arvostamme, että hallitus antaa työrauhan käynnissä oleville eläkeneuvotteluille. Eläkejärjestelmän trimmaaminen ajan vaatimuksia vastaavaksi ja rahoituksellisen kestävyyden varmistamiseksi on erittäin tarpeellista.  Eläkeuudistuksessa on pidettävä kiinni miljardin euron säästötavoitteesta.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan