”Keskittyminen olennaiseen jopa parantaisi sijoittajansuojaa”, kertoo riidanratkaisija – Tietotulva ei tee sijoittamisesta turvallisempaa, ainoastaan byrokraattisempaa

• Sijoittajansuojasääntelyn synnyttämä liiallinen tietotulva ei automaattisesti lisää turvaa, vaan voi pelkästään vähentää sijoittamisen houkuttelevuutta.
• Kuluttajariitoja ratkovan FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan jaostopäällikkö Vesa Sainion mukaan nykyinen MiFID-sääntely on riittänyt hillitsemään kuluttajien yhteydenottojen määrää FINEen. Uuden sääntelyn sijaan olennaiseen keskittyminen ja selkeä kieli voisivat parantaa sijoittajansuojaa.
• FA:n johtava asiantuntija Terhi Valtonen korostaa, että sijoittamista koskevassa tiedottamisessa tasapaino riskien ja mahdollisuuksien välillä on tärkeä. Asiakkaille on kerrottava riskeistä, mutta sääntely ohjaa kertomaan asioista tarpeettoman monimutkaisesti ja liikaa riskien kautta, mikä voi heikentää sijoittamisen houkuttelevuutta ja kokonaisymmärrystä.

Sijoittajansuojasääntely määrittää pikkutarkasti, mitä informaatiota sijoittajalle on toimitettava – ja tätä informaatiota on paljon. Tavallisella sijoittajalla ei ole aina aikaa tai asiantuntemusta suodattaa olennaisinta massiivisesta, usein finanssijargonilla kuorrutetusta tietomäärästä.

Tarvitseeko sijoittajansuoja vielä vahvistamista nykyisestä, vai onko kyllääntymispiste saavutettu? Kuluttajariitoja ratkovan FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan jaostopäällikkö Vesa Sainiolla on käytännön näköalapaikka siihen, miten sijoittajansuoja toimii arjessa.Sainion mukaan vain pieni osa kuluttajariidoista liittyy sijoittamiseen, ja määrät ovat pysyneet suhteellisen vakaina vuodesta toiseen.

”FINEn käsittelyyn tulee vuosittain noin 10 000 yhteydenottoa, joista suunnilleen 400–500 koskee säästämistä ja sijoittamista. Lukuun sisältyvät sekä sijoittamiseen että sijoitusvakuutuksiin liittyvät tapaukset”, Sainio kertoo.

Edes viime vuosien toistuva markkinaturbulenssi ei ole saanut sijoittajia kääntymään FINEn puoleen aktiivisemmin. Sijoittamista koskevien valitusten vähäinen määrä selittyy Sainion mukaan pitkälti nykyisellä sääntelyllä. MiFID I ja II ovat riittäneet hillitsemään yhteydenottojen määrää.

”Ennen MiFIDejä yhteydenottoja oli enemmän, mutta silloisen tilastoinnin perusteella ne olivat pelkkiä sijoitusasioita, koska sijoitusvakuutukset tilastoitiin vakuutuksiksi. Melkein voisi siis sanoa, että juttuja oli tuplasti enemmän.”

MiFID I ja II ovat myös helpottaneet tapausten ratkaisemista.

”Esimerkiksi dokumentaatiovelvoitteiden takia kuluttajien ja palveluntarjoajien välinen juupas-eipäs-väittely on jäänyt lyhyemmäksi, kun asiat ovat helposti tarkistettavissa jälkikäteen”, Sainio mainitsee.

Nykyisin yhteydenottojen joukosta nousee Sainion mukaan esiin kaksi selvää ryhmää: Aloittelevat sijoittajat, jotka valmistautuvat ensimmäiseen sijoitustapaamiseensa tai kysyvät saamastaan tuotetarjouksesta yleisellä tasolla.

Toisen ryhmän muodostavat erittäin hyvin asioista perillä olevat sijoittajat, joilla jokin sijoitusriski on realisoitunut. He käyttävät FINEä oljenkortena löytääkseen sopimuksesta esimerkiksi muotovirheen, jotta voisivat välttää sijoituksista tulleen tappion.

Sainion mukaan sijoittajansuojan kannalta olennaista ei ole tiedon määrä, vaan laatu.

”En tiedä, olisiko lisäsääntely enää tarpeen. Ollaan riittävällä tasolla, saattaisi olla pikemminkin tarvetta yksinkertaistaa nykyistä sääntelyä. Keskittyminen olennaiseen voisi jopa parantaa sijoittajansuojaa, sillä informaatiomäärän alle on helppo hautautua”, Sainio toteaa.

”Tärkeintä on, että myyntitilanteessa keskusteluun nostetaan sijoittajan kannalta olennaisia asioita ja saadaan sijoituspalveluiden tarjoajat panostamaan selkeään ja ymmärrettävään tietoon. Pääasia on, että riskit, kulut ja muut sijoitustuotteiden olennaiset ominaisuudet kerrotaan asiakkaille riittävän selkeällä kielellä”, Sainio jatkaa.

Olennaisinta olisi ymmärtää kokonaisuus – sekä riskit että mahdollisuudet

FA:n johtava asiantuntija Terhi Valtonen on Sainion kanssa samoilla linjoilla siinä, että sijoittajalle tarvittavassa informaatiossa laatu ja merkittävyys ovat määrää tärkeämpiä. Liiallinen tietotulva ei tee sijoittamisesta turvallisempaa, ainoastaan byrokraattisempaa ja vähemmän houkuttelevaa.

”Tarkoituksena on ollut kannustaa EU-kansalaisia säästämiseen ja sijoittamiseen, mutta asiakkaan sijoitusinto saattaa pikemminkin karista, jos sijoittaakseen joutuu kahlaamaan kohtuuttoman laajan ja pikkutarkan tietoviidakon läpi”, Valtonen kritisoi.

Valtosen mukaan on ongelmallista, että EU-tason sääntely ohjaa puhumaan asiakkaille sijoittamisesta ennen kaikkea riskien näkökulmasta.

”Asiakkaalle on annettava tietoa sekä sijoittamisen riskeistä että sen mahdollisuuksista, mutta ongelmallista on, jos sääntely jättää mahdollisuudet riskipuheen varjoon.”

Valtonen korostaa, että riskejä ei tule vähätellä, mutta ne on pystyttävä esittämään realistisessa mittakaavassa. Valtosen mukaan sääntely voi pahimmillaan ohjata viestintää tavalla, jossa tuotteiden riskejä toistetaan mekaanisesti ilman, että kokonaiskuva mahdollisuuksineen päivineen välittyy tasapainoisesti.

”Riskit on toki tunnistettava, ja asiakkaalle on kerrottava niistä asianmukaisesti ja vastuullisesti. Silti on eri asia, tarkastelemmeko sijoittamista ensisijaisesti uhkakuvien vai mahdollisuuksien kautta”, Valtonen toteaa.