Pyörävarkaudet mittaushistorian ennätykseen – menopelejä vietiin 11 miljoonan euron edestä

Polkupyörävarkaudet kasvoivat jyrkästi vuonna 2020.

Viime vuonna vakuutusyhtiöille ilmoitettiin varastetuksi 20 900 polkupyörää. Edellisvuoden luku oli runsaat 17 600.

Poliisin tietoon tuli vajaat 24 000 varastettua pyörää.

Luvut ovat vuonna 1992 alkaneen mittaushistorian korkeimmat.

Pyörä on lukittava runkolukon lisäksi kaarilukolla kiinteään esineeseen. Lukitsemisen lisäksi pyörässä olevat yksilölliset tunnistetiedot kannattaa ottaa talteen. Lisäksi itse pyörä kannattaa valokuvata, niin takaisinsaannin mahdollisuus kasvaa. Pyörää kannattaa mahdollisuuksien mukaan säilyttää lukittuna lukitussa tilassa, kuten pyöräkellarissa.

Koronavuosi siivitti polkupyörävarkaudet kyseenalaiseen ennätykseen: koskaan vuonna 1992 alkaneen mittaushistorian aikana ei vuodessa ole varastettu yhtä paljon polkupyöriä. Varastetuista pyöristä vakuutusyhtiöt maksoivat viime vuonna korvauksia yhteensä 11 miljoonaa euroa.

Varastetuista pyöristä runsaat 4 prosenttia on sähköpyöriä.

Finanssiala ry:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen uskoo, että pandemian myötä lisääntynyt etätyö ja vähentynyt harrastusaktiivisuus aiheuttivat sen, että pyöriä säilytettiin aiempaa enemmän parkissa.

”Ihmiset liikkuivat aiempaa vähemmän ulkona, joten pyörävarkailla on ollut kaduilla ja kujilla työrauha.”

Roistojen työrauhaa kannattaakin mahdollisuuksien mukaan häiritä jättämällä pyöränsä näkyvälle paikalle, jossa työkalujen kanssa ähräävät hämäräveikot herättävät huomiota. Paras säilytyspaikka on lukittu varasto. Myös pyörän lukitsemiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

”Pyörä on kiinnitettävä kiinteän runkolukon lisäksi kunnollisella kaarilukolla kiinteään esineeseen. Pyörä lukitaan rungosta, ei vaikkapa eturenkaasta, jonka irrottaminen on turhan helppoa”, Pänkäläinen neuvoo.

Myös poliisin tietoon tulleet pyörävarkaudet nousivat uuteen ennätykseensä. Poliisin tietoon tuli vajaat 24 000 varastettua fillaria. Luku poikkeaa vakuutusyhtiöiden luvusta, koska kaikista varkauksista ei haeta korvauksia.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat