Suomalaiset ikääntyneet ovat Euroopan digikärkeä – opastusta kuitenkin tarvitaan

  • Jo 86 prosenttia 65–74-vuotiaista käytti verkkopankkia, kun FA tutki asiaa keväällä 2019.
  • Luku on kasvanut jo vuosia, ja tämän vuoden prosentti on luultavasti vielä korkeampi.
  • Mitä enemmän verkkopankkia ja muita digipalveluita käytetään palvelukanavana, sitä todennäköisempää on, että myös niiden käyttämiseen tarvitaan enemmän tukea.
  • Finanssiala valmistelee parhaillaan suosituksia digiopastamisen käytännöistä. Aineisto on tarkoitettu kaikille, jotka opastavat asiakkaita finanssialan sähköisisten palveluiden käytössä.

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden yleisimmin käytettyjä neuvontapalveluita ovat puhelinneuvonta, chatit ja verkkosivut. Työntekijöiden antaman neuvonnan lisäksi ala tekee yhteistyötä muiden digiopastusta antavien tahojen kanssa. Valmisteilla olevissa suosituksissa käydään läpi asioita vahvasta tunnistautumisesta huijausten välttämiseen.

”Ohjeet ovat hyvin käytännöllisiä. Suosituksissa esimerkiksi muistutetaan, että asiakkaan on tehtävä itse tunnistautuminen palveluihin. Se, että opastaja tunnistautuisi asiakkaan puolesta vaikkapa verkkopankkiin, olisi laitonta”, kertoo Finanssiala ry:n kehityspäällikkö Kristiina Siikala.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLIn ikäteknologiakeskuksen kyselyssä selvitettiin marraskuussa yli 65-vuotiaiden kokemuksia sähköisistä pankkipalveluista. Kolme neljäsosaa vastaajista koki pankkiasiointinsa sujuvan erittäin hyvin tai hyvin. Tyytyväisimpiä olivat ne vastaajat, jotka käyttivät sähköisiä palveluja. 

”Opastusta tarvitaan, jotta mahdollisimman moni pysyy mukana digitalisoituvassa maailmassa. On myös muistettava ne, jotka eivät pysty käyttämään digitaalisia pankkipalveluita: heille on mahdollistettava palvelut muilla tavoin. Onneksi vaihtoehtoja löytyy”

Suositukset julkaistaan keskiviikkona 24. maaliskuuta webinaarissa, jossa myös keskustellaan digiopastuksen parhaista käytännöistä. Miten parannamme entisestään sujuvaa ja turvallista digiasiointia finanssialan asioissa? Tilaisuudessa puhuu muun muassa kuntaministeri Sirpa Paatero, joka kertoo hallituksen asettamista tavoitteista digitalisaation edistämisessä.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat

Vaikuttaminen

Kristiina Siikala

Kehityspäälllikkö

Vastuullisuusasiat, jäsenidentiteetti sekä pankkitoiminnan, hyvinvoinnin rahoituksen ja digitalisaation viestintä, kriisiviestintä

Lainsäädäntö

Teija Kaarlela

Johtava asiantuntija

Maksuliikealueen lainsäädännöllinen edunvalvonta