Huijaukset ovat maailmanlaajuisesti miljardien eurojen arvoinen bisnes, ja pankit kehittävät koko ajan järjestelmiään havaitsemaan mahdolliset huijausmaksut.
Pankkiasioinnin on oltava sekä turvallista että helppoa. Esimerkiksi ulkomaille suuntautuvien maksujen estoa tulee voida tarvittaessa muuttaa, jolloin asiakkaan harhauttaminen purkamaan esto onnistuu myös rikollisilta. Ulkomaanmaksujen kategorinen pysäyttäminen haittaisi maksamista liikaa, ja asiakkaiden erittely esimerkiksi iän mukaan olisi yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista.
Lisäksi huijatut rahat saatetaan kierrättää kotimaisen niin sanotun muulitilin kautta, jolloin ulkomaanmaksun estokaan ei auttaisi.
Suomessa tehdään kuukausittain 110 miljoonaa tilimaksua, joista arviolta alle tuhat liittyy kalasteluhuijauksiin. Pankkeihin kohdistuu samaan aikaan paine pysäyttää rikollisia maksuja ja toisaalta vaatimuksia olla kiusaamatta asiakkaita turhilla kyselyillä tai maksujen pysäyttämisillä.
Pientä helpotusta tuo pikamaksusääntely, joka tuo lokakuusta 2025 alkaen mahdollisuuden tarkistaa, vastaavatko maksun vastaanottajan nimi ja tilinumero toisiaan.
======
Somealustat, verkon kauppapaikat ja hakukonejätit
on velvoitettava mukaan huijausten torjuntaan.
======
Pankkien ja asiakkaiden sekä teleoperaattoreiden lisäksi somealustat, verkon kauppapaikat ja hakukonejätit on velvoitettava huijausten torjuntaan: merkittävä osa huijauksista saa alkunsa sosiaalisessa mediassa tai esimerkiksi kirppiskauppojen yhteydessä. Hakukoneet puolestaan saattavat hakutuloksissaan nostaa esiin huijaussivustoja.
Monissa puheenvuoroissa on vaadittu pankkeja korvaamaan asiakkailleen huijareille menneitä rahoja nykyistä enemmän. Korvausvastuun kasvattaminen viestisi rikollisille luovuttamisesta ja kannustaisi entistä aktiivisempaan huijaustehtailuun.
Huijareille menneiden rahojen korvaamiseen pätee sama kuin muuhunkin rikollisuuteen: rikollisille päätyneiden rahojen hyvittämisen maksavat viime kädessä pankin asiakkaat pankkipalveluiden hinnoissa.
Asiakkaiden valppaus on keskeistä huijausten torjumisessa. Finanssiala ry:n Huijarille luu kurkkuun -kampanjassa tästä muistutettiin ja muistutetaan edelleen – aivan kuten EU-komissio pankeilta edellyttää.
Kirjoitus on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja
Media uutisankkureiden johdolla huijausten vastaiseen rintamaan – koska somejätit pannaan vastuuseen?
Kevätkiima ei lisää rakkauspetoksia – Huijari voi iskeä vaikka somen koiraryhmästä
”Huijareita ei paljon sääntelyt kiinnosta – he haluavat vain rahaa” – Jouni Määtän opinnäytetyö tarkastelee pankkien toimintaa rikollisen ja uhrin välissä
Yritysten oikeus pankkipalveluihin rajattava yhteen tiliin – Fiva, Verohallinto ja poliisi FA:n kanssa samoilla linjoilla