Sosiaali- ja terveysministeriö on nimittänyt kokeneen työeläkealan konkarin, Eläketurvakeskuksen entisen toimitusjohtajan Jukka Rantalan selvittämään yrittäjien eläkevakuutuksen (YEL) kehittämistarpeita. Hyvä niin! YEL-järjestelmä on pysynyt melko samanlaisena yli 50-vuotisen historiansa ajan, joten kehitettävää on.
Suomalainen eläketurva perustuu pääosin lakisääteiseen työeläkkeeseen. Tämä pätee niin palkansaajiin kuin yrittäjiin. Yrittäjillekään eläkejärjestelmä ei voi perustua kokonaan vapaaehtoisuuteen.
Selvitystyön keskiössä on työtulon käsite. Työtulo määrittää, kuinka paljon eläkettä karttuu ja kuinka paljon vakuutusmaksua maksetaan. Olisi kaikille osapuolille parasta, jos työtulon käsitettä pystyttäisiin täsmentämään. Parhaimmillaan työtulo voisi perustua suoraan rekistereistä saataviin tietoihin.
YEL-järjestelmä on ollut lähes koko historiansa ajan alijäämäinen. Valtio on kattanut puuttuvan osuuden. Olisikin tärkeää, että YEL:n rahastoinnin aloittamista edelleen selvitettäisiin, vaikka tehtävä vaikealta tuntuukin.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja
Velkajarru vauhdittaa eläkekeskustelua – eläkkeiden rahoituksen parantaminen ei ole vain etuuksien leikkaamista
Komissiolla kannatettavat tavoitteet edistää eläkesäästämistä – Suomen hallitus on valitettavasti unohtanut sekä ohjelmansa että EU-linjauksensa
YEL:n uudistamisessa on pidettävä pää kylmänä – kyse on yrittäjien sosiaaliturvasta
Suomen eläkejärjestelmä punnittiin jälleen kansainvälisesti – tuloksena 8. sija, hallinto maailman huippua