Digipalvelut helpottavat arkea, ja niiden käyttöön on tarjolla myös apua

  • Pankit ja vakuutusyhtiöt opastavat asiakkaitaan omien palveluidensa käytössä. Laajemmin digipalveluiden käytön tukea voi kysyä myös esimerkiksi kuntien tai järjestöjen digineuvojilta.
  • Finanssiala ry on yhdessä jäsentensä kanssa laatinut suosituspaketin auttamaan finanssiasioiden digiopastuksessa.
  • Digitukiviikkoa vietetään 30. elokuuta – 3. syyskuuta.
  • Digi- ja väestötietoviraston järjestämällä viikolla lisätään tietoisuutta digiosaamisen merkityksestä ja digitaitojen kehittämisestä.

Sähköinen asiointi ja digipalvelut saattavat lisätä eriarvoistumista esimerkiksi ikäihmisten keskuudessa. Digitaaliset palvelut helpottavat monien elämää, mutta niille, joilla on vaikeuksia palvelujen käytössä, on tarjolla myös apua.

”Finanssialan yritykset eli pankit ja vakuutusyhtiöt opastavat asiakkaitaan omien palveluidensa käytössä, mutta laajemmin digitukea voi kysyä esimerkiksi kuntien tai järjestöjen digineuvojilta”, sanoo Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Teija Kaarlela.

Digi- ja väestötietoviraston (DVV) järjestämä virtuaalinen digitukiviikko on maksuton ja kaikille avoin. Aiheita ovat muun muassa digiturvallinen arki ja kalasteluviestien tunnistaminen, media- ja digilukutaito sekä käyttäjälähtöiset digipalvelut. Koko ohjelma löytyy tästä linkistä.

Finanssiala ry laati yhdessä jäsentensä keväällä suosituspaketin auttamaan finanssiasioiden digiopastuksessa. Suositusten tarkoitus on lisätä yhteistä ymmärrystä niistä asioista, joita pankki- ja vakuutuspalveluiden sähköisen asioinnin opastuksessa on hyvä ottaa huomioon.

“Ohjeet ovat hyvin käytännöllisiä, ja niissä korostetaan muutamia erityispiirteitä, joita erityisesti finanssialan digituessa tulisi ottaa huomioon. Finanssialan palveluissa on kyse asiakkaan taloudellisesta asemasta eli hyvin henkilökohtaisista asioista”, Kaarlela muistuttaa.

“Pankit ja vakuutusyhtiöt opastavat asiakkaitaan omien palveluidensa käytössä, mutta laajemmin digitukea voi kysyä esimerkiksi kuntien tai järjestöjen digineuvojilta.”

TEIJA KAARLELA, johtava asiantuntija

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan