
- Matkavakuutus kannattaa ottaa viimeistään matkaa varattaessa.
- Korona-aika matkustusrajoituksineen hillitsi matkavakuutusten myyntiä, mutta keväästä 2021 määrät ovat taas olleet nousussa.
- Kannattaa tarkastaa vakuutusehdoista, miten oma matkavakuutus suhtautuu esimerkiksi koronatartunnan aiheuttamaan peruutukseen tai mahdolliseen karanteeniin.
Koronan aiheuttamat matkustusrajoitukset ovat pikkuhiljaa poistumassa, ja koti- ja ulkomaanreissaajat ovat innoissaan. Matkalle lähtiessä tulee aina tarkastaa, että matkavakuutus on voimassa ja ajan tasalla.
Finanssiala ry:n vuoden 2020 Vakuutustutkimuksen vastaajista 95 prosenttia oli sitä mieltä, että matkavakuutus on tarpeellinen aina matkustettaessa. Luku on pysynyt samalla tasolla jo useita vuosia.
”Kun syyslomalaiset ja muut reissaajat nyt innostuvat matkustamaan, ei kannata vapauden sokaisemana unohtaa vakuutusta. Turistiripulit ja onnettomuudet ovat edelleen mahdollisia ulkomailla, eikä koronakaan ole vielä ohi. Tartunta tai karanteeni saattaa edelleen perua matkan”, muistuttaa Finanssiala ry:n lakimies Amanda Aalto.
Vakuutusehdot kannattaa tarkastaa ennen matkaa, ja jos koronavirus huolettaa, tarvittaessa lisätä vakuutukseen lisäturvaa, mikäli oma vakuutusyhtiö sellaista myöntää.
Matkavakuutukseen otettava lisäturva voi olla esimerkiksi kriisiturva, josta korvataan äkillisen epidemian aiheuttamia matkan peruuntumisen kuluja. Ennen matkustamista kannattaa tarkistaa oman matkavakuutuksensa ehdoista, mitä vakuutus sisältää ja mitä ei. Matkavakuutusten sisällöissä on paljon yhtiökohtaisia eroja.
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja

Korona herätti suomalaiset kohentamaan henkivakuutusturvaansa – ainutlaatuinen tutkimus sai jatkoa

Vahva vakavaraisuus suojaa, vaikka taloustilanne heikentää finanssialan toimintaympäristöä

Tutkimusjulkistus: Miten korona vaikutti perheiden henkivakuutusturvaan?

Suomen satavuotiasta liikennevakuutusta on esitelty Etelä-Afrikassa saakka
