Paljonko saan eläkettä? – Työeläkeotteen voi tarkastaa helposti verkossa

Oman työeläkeotteensa voi tarkastaa Työeläke.fi-palvelusta tai oman eläkelaitoksen verkkopalvelusta. Kuva: Ilja Petrov/Shutterstock
  • Oma työeläkeote kannattaa katsoa säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa.
  • Näin voi varmistaa ansiotietojensa oikeellisuuden, seurata työeläkkeen vuosittaista kertymistä ja arvioida tulevan eläkkeensä suuruutta.
  • Omaa työeläkeotettaan pääsee tarkastelemaan työeläkevakuuttajien verkkopalveluissa tai työeläke.fi-sivulla.

Verkon sähköinen työeläkeote tunnetaan melko huonosti. Hieman alle puolet Eläketurvakeskuksen (ETK) Eläkebarometri-tutkimuksen vastaajista oli tarkastanut otteensa verkossa. Keskeinen syy oli, etteivät vastaajat tienneet työeläkeotteen olemassaolosta.

ETK:n Eläkepäivä-kampanja kannustaa työikäisiä pitämään kerran vuodessa Eläkepäivän ja tarkistamaan verkossa oma työeläkeotteensa.

”On hyvä pysyä kartalla omista eläkeasioistaan. Työeläkeotteesta voi varmistaa ansiotietojensa oikeellisuuden, seurata työeläkkeen vuosittaista kertymistä ja arvioida tulevan eläkkeensä suuruutta”, muistuttaa Finanssiala ry:n johtaja Mikko Kuusela.

Työeläkeotteen pohjalta voi miettiä omaa talouttaan ja tulevaa eläkettään. Näyttääkö se omiin tarpeisiin riittävältä, ja mitä asialle vielä voi tehdä: tarvitaanko enemmän ansioita, lisäsäästämistä tai voisiko työuraa jatkaa vähän pidempään?

Oman työeläkeotteensa voi tarkistaa Työeläke.fi-palvelusta tai oman eläkelaitoksen verkkopalvelusta. Palvelu vaatii tunnistautumisen.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan