Pääosa finanssialan sääntelystä tulee EU:sta, joten merkittävä osa Finanssiala ry:n edunvalvontatyöstä liittyy EU-lainsäädäntöön. FA:n edunvalvontatyö EU-asioissa koostuu muun muassa finanssialan näkemysten eteenpäin viemisestä Brysselissä tapaamisten ja muistioiden kautta, sekä yhteisten kantojen sorvaamisesta eurooppalaisten kattojärjestöjen kanssa.
Yhteistyötä tehdään esimerkiksi tapaamalla EU-sääntelyä valmistelevia tahoja sekä osallistumalla Brysselissä sijaitsevien finanssialan eurooppalaisten kattojärjestöjen (EBF, Insurance Europe, EFAMA, Eurofinas, Leaseurope, European Payments Council, European Coverered Bonds Council) kokouksiin. FA järjestää tapaamisia komission virkamiesten, europarlamentin meppien ja heidän avustajiensa kanssa, finanssivalvojien sekä muiden finanssialan päättäjien ja sidosryhmien kanssa.
FA:n vahvuutena EU-edunvalvonnassa on kaikkien finanssialan sektorien asiantuntemus. Painotamme omassa edunvalvonnassamme suomalaisia ja pohjoismaisia erityispiirteitä. Edustamme kattavasti kaikkia finanssialan sektoreita, joten toimintamallimme poikkeaa monista muista eurooppalaisista finanssialan edunvalvontajärjestöistä.
Pohjoismainen yhteistyö EU-edunvalvonnassa on nykyään vahvaa ja se tehdään vuonna 2019 Brysseliin perustetussa Nordic Finance -toimistossa. Pankkisektorin etujärjestöjen lisäksi uudessa toimistossa ovat mukana myös pohjoismaiset arvopaperialan edunvalvontajärjestöt. FA:n Brysselin edustajana toimii EU-asioiden päällikkö Miikkael Azaize.
FA:ssa EU-edunvalvonnasta vastaa erityinen EU-ryhmä. Ryhmän vetäjänä toimii johtaja Mari Pekonen-Ranta. FA:n EU-ryhmä kartoittaa ja priorisoi EU-hankkeita, jotka edellyttävät suomalaisen finanssialan omaa edunvalvontaa. Omaa EU-edunvalvontaa tehdään erityisesti silloin, kun hankkeessa on erityisiä suomalaisia tai pohjoismaisia intressejä.
Finanssiala ry on rekisteröitynyt osaksi Euroopan komission avoimuusrekisteriä. Edunvalvojien rekisterin tarkoituksena on kertoa kansalaisille organisaatioista, jotka pyrkivät vaikuttamaan Euroopan unionin päätöksentekoprosesseihin. Avoimuusrekisteri valvoo tällaista toimintaa hyvän edunvalvontatavan avulla. FA on sitoutunut hyvään edunvalvontatapaan.
Ota yhteyttä asiantuntijaan
-

Mari Pekonen-Ranta
Johtaja, EU-asiat
EU-edunvalvonta -ryhmän esihenkilö, FA:n johtoryhmän jäsen, FA:n hallituksen sihteeri, EU-edunvalvonnan koordinointi, Brysselin toimisto
-

Miikkael Azaize
EU-asioiden päällikkö, Bryssel
EU-edunvalvonta, Brysselin toimisto






