
Finanssiala ry pitää kirjaa pankkien tietoon tulleista huijauksista
- Suomalaisilta yritettiin huijata 148 miljoonaa euroa vuonna 2025.
- Pankit saivat estettyä tai palautettua yli puolet rikollisille menossa olleista maksuista.
- Huijausmäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta.
Suomalaisilta yritetään huijata vuosi vuodelta yhä enemmän rahaa, selviää Finanssiala ry:n pankeilta keräämistä tiedoista. Myös pankit parantavat jatkuvasti torjuntatoimiaan. Pankkien estämien tai palautettujen maksujen osuus kasvaakin koko ajan.
Pankit ovat huijausten torjumisessa hyvin tehtäviensä tasalla, mutta kyse on jatkuvasta kilpajuoksusta yhä ovelampia ja kehittyneempiä huijausmenetelmiä vastaan.
Rikosten tehokas torjunta on osa finanssialan yhteiskuntavastuuta. Finanssiala ry kampanjoi säännöllisesti varoittamalla suomalaisia huijareista. Huijausten torjunnan kampanjasivustomme on Huijaamaton.fi.
Ota yhteyttä asiantuntijaan
-

Niko Saxholm
Johtaja
Varautuminen, rikostorjunta ja yritysturvallisuus.







