Käteistä on entistä paremmin saatavilla – käyttö vähenee silti

Käteisnostojen määrä on vähentynyt jo vuosia. Koronapandemia kiihdytti entisestään käteisen kysynnän vähenemistä. Vuonna 2020 sekä käteisnostokerrat että nostetut euromäärät vähenivät noin neljänneksen edellisvuoteen verrattuna.

Suomen Pankki seuraa aktiivisesti käteisen yleistä saatavuutta. Käteistä saa automaattien lisäksi myös kaupoista, kioskeista ja pankkikonttoreista. Pankista voi saada käteistä myös postitse ilman erillistä käyntiä konttorissa.

Pandemiasta huolimatta kuluttajien tyytyväisyys käteisen saatavuuteen on jatkuvasti parantunut. Vuonna 2020 tyytyväisyys oli korkeimmillaan sitten vuoden 2012, selviää Suomen Pankin tutkimuksesta. 89 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä käteisen yleiseen saatavuuteen. Finanssialan Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksen (SLM, 2021) vastaajista 11 prosenttia ilmoitti, ettei nosta käteistä juuri koskaan.

Käteiselle on jatkuvasti vähemmän kysyntää, koska käteistä käytetään entistä vähemmän. Suomen Pankin kuluttajakyselyn (2019) mukaan käteistä käytettiin maksuihin useimmiten päivittäistavarakaupoissa, kahviloissa, henkilöiden välisissä rahansiirroissa, kirpputoreilla ja lähiliikenteessä.

Pandemian aikana moni kuluttaja rohkaistui kokeilemaan uusia maksutapoja joko kaupassa tai verkossa. Käteisestä siirryttiin kortteihin, korttimaksuissa hyödynnettiin lähimaksua ja kortinkäyttäjät lisäsivät älypuhelinpohjaista maksamista. Käteisestä siirryttiin hyödyntämään älypuhelinsovelluksia henkilöiden välisissä maksuissa. Tilastojen perusteella ei ole odotettavissa, että käteisen kysyntä ja käyttö palaavat pandemiaa edeltävälle tasolle.

Finanssialan SLM:n mukaan 60 prosenttia vastaajista arvioi käteisen käytön loppuvan Suomessa. SLM-tutkimuksen vastaajista 88 prosenttia maksaa tavallisimmin päivittäistavaraostoksen kortilla ja käteisellä vain 9 prosenttia. Suomessa yleisin maksuväline on debit-kortti, jonka myöntää asiakkaan pankki.   

Käteinen poikkeaa muista käytettävistä maksuvälineistä. Käteisen myöntää keskuspankki. Sen jakelusta ja käytöstä aiheutuviin kustannuksiin osallistuvat kaikki ne osapuolet, jotka käteistä käsittelevät. Pandemia-aikana kiihtynyt digitalisaatio  on  mullistanut maksamista historiallisesti ja vähentänyt entisestään käteisen käyttöä. Pandemiakriisi ei ole vielä ohi. Vasta uusi normaali arki näyttää miten käteisen käy.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Kauppalehden Debatti-palstalla.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan