Mitä käytännön toimia tarvitaan?
- Tarvitsemme sähköiseen tunnistamiseen uuden kansallisen strategian, joka laaditaan seuraavalla vaalikaudella yhteistyössä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa.
Kansalaisille ja yrityksille on taattava turvallinen ja sujuva pääsy eri digitaalisiin palveluihin. Tarvitsemme uuden kansallisen strategian sähköiseen tunnistautumiseen.
Perustelut
On viisasta pohtia eri kehittämisvaihtoehtoja, esimerkiksi ajatusta valtion uudesta tunnistusvälineestä. Digipalvelujen käytön eteneminen edellyttää, että niiden käyttö on asiakkaille helppoa ja turvallista.
Taustaa
- Valtion digistrategia ohjaa kansalaisia ja yrityksiä yhä vahvemmin sähköiseen asiointiin
- Valtion linjauksen mukaan tunnistamisen kustannukset eivät saa nousta samaan tahtiin sähköisen asioinnin yleistymisen kanssa.
- 7.3.2019 hyväksytyt muutokset Tunnistuslakiin laskivat tunnistamistapahtumista maksettavan korvauksen alle pankkien omakustannustason.
- Kuluttajat tarvitsevat jatkossakin turvallisen, helppokäyttöisen ja edullisen tunnistautumisvälineen.
- Vaarana on, että hintasääntely heikentää Luottamusverkoston toimijoiden mahdollisuuksia kehittää tunnistusvälinepalveluita.
- Väestörekisterikeskus luovutti 8.3.2019 selvityksen kansalaisten sähköisen tunnistamisesta vaihtoehdoista kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle.
- Selvitys on hyvä avaus kansallisen tunnistamisen strategian pohjaksi.
Jäikö kysyttävää?
|Aiheen asiantuntijat
Janoatko lisää?
Aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja
FA: varapuheenjohtaja Timo Ritakallio: ”Internet demokratisoi tiedon – generatiivinen tekoäly demokratisoi kompetenssin”
Oikeusvaltion kulmakivi uhattuna – Verohallinnolle kaavaillaan oikeutta kerätä yksityisiä tietoja paljastavia tilitietoja kansalaisen siitä tietämättä
Löydä itsellesi sopivimmat pankkipalvelut -webinaari 28.10.
Maksunsaajan tarkistus ja maksajan vastuu – ei mitään uutta auringon alla, sillä vastuu on ollut maksajalla koko ajan