EU-raportti: Miten vakuutusyhtiö hyödyntää tietojaan digiaikana eettisellä tavalla?

EETTINEN POHDINTA
DATANKÄYTÖSTÄ

Kuva: Kaspars Grinvalds/Shutterstock
  • Mitä tarkempaa dataa on käytettävissä, sitä tehokkaammin vakuutus saadaan toimimaan – hinta on oikea eikä ole vakuutettu ylisuuria riskejä.
  • Digiaika mahdollistaa todella suurten tietomassojen hyödyntämisen. Tarvitaan pelisäännöt tietomassojen hyödyntämiseen.
  • Eurooppalainen asiantuntijatyöryhmä on pohtinut asiaa perustavanlaatuisesti ja julkaissut kattavan raportin.
  • Raportti ei tuo uutta pakottavaa sääntelyä vakuutusalalle.

Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen EIOPA on julkistanut raportin tiedon käytön ja tekoälyn etiikasta vakuutustoiminnassa. Raportin on valmistellut EIOPAn syyskuussa 2019 perustama neuvoa-antava asiantuntijaryhmä, joka sai nyt työnsä päätökseen. Ryhmässä oli Suomesta mukana Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaaren lisäksi yhteyspäällikkö Liisa Halme Ammattiliitto Pro:sta ja tutkijatohtori Antti Talonen Helsingin yliopistosta. Kivisaari oli asiantuntijaryhmässä Euroopan aktuaarijärjestön AAE:n (Actuarial Association of Europe) ehdottamana. Hän toimi yhtenä kolmesta asiantuntijaryhmän puheenjohtajasta.

Vakuutus tarkoittaa yksilölle ylivoimaisen riskin hallintaa niin, että kukin vakuutettu maksaa pienehkön vakuutusmaksun, ja näiden maksujen yhteismäärällä korvataan vakuutetuille sattuneet vahingot. Tämä luo jännitteen vakuutuskollektiivin – eli vakuutusyhtiöltä vakuutuksen ottaneiden asiakkaiden joukon – ja  yksittäisen asiakkaan välille. Vakuutuskollektiivin intressissä on suojata itseään ylivoimaisilta riskeiltä, ja siksi vakuutusta ei voida myöntää samoilla ehdoilla kaikille. Yksittäinen asiakas luonnollisesti haluaa vakuutusturvan mahdollisimman edullisesti.

”Vakuutusala käyttää tietoa kunkin vakuutetun riskin arviointiin. Mitä tarkempaa dataa on käytettävissä, sitä tehokkaammin vakuutus saadaan toimimaan”, Esko Kivisaari sanoo.

EIOPAn ryhmän satasivuinen raportti tarkastelee asioita hyvin laajasti. Keskeiseksi raportissa muodostuvat kuusi periaatetta:

  1. On noudatettava suhteellisuusperiaatetta: mitä enemmän jokin käyttötapa vaikuttaa erityisesti asiakkaan kohteluun, sitä huolellisempi vakuuttajan tulee olla.
  2. Datan käytöltä edellytetään reiluutta ja syrjinnän estämistä.
  3. Tiedon käytössä pitää toteutua läpinäkyvyys ja menettelyjen ymmärrettävyys.
  4. Tekniikkaan ei saa luottaa liikaa vaan aina tarvitaan inhimillinen seuranta.
  5. Datan käyttöä varten vakuutusyhtiöön pitää luoda hyvä hallintomalli.
  6. Käytettäviltä menettelyiltä edellytetään luotettavuutta ja kestävyyttä.

Juttu jatkuu raporttilinkin jälkeen

”Aivan keskeinen kysymys datan käytössä on reiluus ja syrjimättömyys. Vastuullinen vakuutusala huolehtii, että riskinkantoa ja -jakamista harjoitetaan niin, että asiakkaat eivät joudu syrjityiksi suoraan tai välillisesti. Erityistä huolta on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti kannettava niin sanotusti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden osalta”, Kivisaari toteaa.

Raportti ei tässä muodossa merkitse uutta sääntelyä vakuutustoimialalle. On kuitenkin syytä odottaa, että se tulee vaikuttamaan EU:n komission ja EIOPAn tuleviin toimiin.

”Oli suuri kunnia päästä tähän kehitystyöhön mukaan. Vakuutusala on koko historiansa ajan ollut erilaisen tiedon suurkuluttaja. On tärkeää varmistaa, että tekniikan mahdollistaessa jatkuvasti uusia tapoja käyttää yhä laajempia tietovarastoja toimitaan kaikilla tavoin vastuullisesti”, sanoo Kivisaari.

Kivisaari podcast-haastattelussa vakuutusalan etiikasta

Esko Kivisaari oli FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan IhanFINE-podcastin haastateltavana vakuutusalan eettisistä kysymyksistä.

Salli kaikki evästeet, jotta voit nähdä tämän sisällön.