Finanssialan koulutuksesta työelämälähtöistä – kouluttajat ja työnantajat yhteen

Finanssialan koulutuksen työelämälähtöisyyttä lisätään tuomalla koulutuksen järjestäjät ja alan yritysten henkilöstön kehittämisestä vastaavat ihmiset saman pöydän ääreen. Yhteistyöverkostoa kutsutaan Finanssiakatemiaksi. Yhteisellä äänellä voidaan myös vaikuttaa paremmin finanssialan koulutuksen kehittämiseen kokonaisuutena.

Finanssialalla henkilöstön osaamiseen liittyvä koulutustarve on monipuolistunut. Alalle palkattavien henkilöiden taustoissa löytyy yhä useammin tietotekniikka-, insinööri-, matkailu- ja ravintola-alan, sosiaali- sekä terveydenhuollon koulutuksen saaneita.

”Meillä on tarve vahvistaa yhteistyötä, jotta koulutus vastaa työelämän tarpeita. Myös koulutuksen järjestäjien välinen ja koulutussektorit ylittävä yhteistyö on tärkeää joustavien koulutuspolkujen aikaansaamiseksi”, sanoo Finanssialan Keskusliiton tutkimuspäällikkö Tarja Kallonen.

Tarvittavan osaamisen muutos ei koettele vain alalle kouluttautuvia.

”On pidettävä huolta työelämässä jo olevan henkilöstön osaamistarpeista samalla kun huolehditaan alan tulevaisuuden tekijöiden koulutuksesta” työeläkevakuutusyhtiö Elon henkilöstöjohtaja Hilkka Malinen toteaa.

Koulutusta tarkastellaan kokonaisuutena

Finanssialan tulevaisuuden kykyvaatimuksiksi ovat nousseet asiakaspalveluosaaminen, digitaaliset taidot, liiketoimintaosaaminen, kansainvälisyystaidot, palvelu-, muotoilu- ja verkosto-osaaminen sekä luovuus ja innovatiivisuus.

”Oman ja muiden osaamisen yhdistäminen asiakkaan hyödyksi on finanssialalla ydinavaintaito tulevaisuudessa”, Finanssiakatemiassa mukana oleva LähiTapiolan henkilöstöjohtaja Sari Kuusela arvioi.

Finanssialan koulutusta järjestävät oppilaitokset pitävät finanssialan avausta uudenlaiselle yhteistyömallille erinomaisena aloitteena. Finanssiakatemiassa koulutusta tarkastellaan kokonaisuutena aina ammatillisista oppilaitoksista yliopistoihin sekä alan omaan oppilaitokseen Finvaan asti.

Työelämäyhteydet ovat niin ikään tärkeässä roolissa. Tarkoitus on huolehtia alalle tulevien työntekijöiden osaamisesta ja jo työssä olevien taidoista.