Sumuiset näkymät eivät estä etenemistä – Vakuutusala kartoittaa luontokadon liiketoimintariskejä

Kuvituskuva
Luontokato voi tietää merkittäviä taloudellisia riskejä, jotka heijastuvat vakuutusalaan esimerkiksi sijoitusten ja korvattavien vahinkojen kautta. Liiketoiminnan rahoittajina ja vakuuttajina finanssialan yritykset voivat kuitenkin omilla vastuullisuuskriteereillään myös rajoittaa luonnon monimuotoisuutta heikentävää toimintaa. Kuva: Shutterstock
  • Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen (EIOPA) on julkaissut ensimmäisen eurooppalaisen valvontaraportin, jossa selvitetään vakuutus- ja jälleenvakuutusyhtiöiden käytäntöjä ja haasteita luontokatoon liittyvien riskien tunnistamisessa, mittaamisessa ja hallinnassa.
  • Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen voi aiheuttaa merkittäviä taloudellisia riskejä, jotka heijastuvat vakuutusalaan esimerkiksi sijoitusten ja korvattavien vahinkojen kautta.
  • Vakuuttajien sijoitukset ovat merkittävästi riippuvaisia luonnosta, mutta vakuutustoiminnan altistumista riskeille on vaikea arvioida datan puutteen vuoksi.
  • Suomalaiset finanssialan yhtiöt julkaisivat alkuvuodesta 2025 alan oman luontositoumuksen. Sitoumuksen keskeisenä osana ovat mittarit, joilla kuvataan ja kootaan yhteen finanssialan toimia luontokadon ehkäisemiseksi vuosina 2024–2028.

EIOPA:n julkaisema selvitys liittyy EU:n vakuutus- ja jälleenvakuutusyhtiöille tarkoitettuun Solvenssi II-sääntelyyn, joka pyrkii varmistamaan vakuutuksenottajien ja edunsaajien riittävän suojan riskejä vastaan. 

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen voi tietää vakuutusalalle suuria taloudellisia riskejä, jotka ilmenevät esimerkiksi sijoitusten arvon laskuna ja korvattavien vahinkojen määrän kasvuna. Vakuutusyhtiöiden toiminnan ytimessä on riskien arviointi ja hinnoittelu, mutta tämä edellyttää luotettavaa tietoa ja ennakoitavuutta, joten laadukas data on yhtiöille elintärkeää.

”Luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen liittyvien riskien arviointia vaikeuttaa puutteellinen, hajanaisesti saatavilla oleva data. Moni yhtiö on jo aloittanut luontokatoon liittyvien riskien huomioimisen, mutta riskienhallinnassa on vielä kehitettävää”, kertoo Finanssiala ry:n (FA) kestävään rahoitukseen erikoistunut juristi Aurora Idänpää.

Ilmastonmuutoksen yhteys sattuneisiin vahinkoihin on usein selkeä. Sen sijaan luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen aiheuttama tuho on luonteeltaan vaikeammin hahmotettavaa.

”Vaikka menetelmät luontoriskien arvioimiseksi ovat ilmastoriskien arviointiin verrattuna vielä alkuvaiheessa, tämä ei estä toimia, vaan on jo olemassa hyviä käytänteitä riskien tunnistamiseen. Tärkeää on esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaikutusten yhteistarkastelu”, Idänpää toteaa.

Epävarmuudesta huolimatta suunta löytyy

Vakuutusyhtiöt ja muut finanssialan yritykset kohtaavat toiminnassaan luontokatoon liittyviä riskejä, mutta ne voivat myös tehdä osansa luontokadon hillitsemiseksi. Idänpää nostaa esiin suomalaisten finanssialan yhtiöiden alkuvuodesta 2025 julkaiseman luontositoumuksen.

”Sitoumuksen keskeisenä osana ovat mittarit, joilla kuvataan ja kootaan yhteen finanssialan toimet luontokadon ehkäisemiseksi vuosina 2024–2028”, Idänpää mainitsee.

Luontositoumuksella pyritään edistämään alan toimien avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. FA seuraa vuosittain kyselyllä jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä, ja ensimmäiset tulokset ovat saatavilla syyskuussa 2025.

Idänpää muistuttaa, että vakuutusyhtiöt ja pankit voivat merkittävinä sijoittajina myös tarvittaessa vaikuttaa sellaisten yritysten päätöksentekoon, joista ne omistavat merkittävän osan.

”Jos toiminnalla on haitallisia vaikutuksia, niitä voidaan pyrkiä pienentämään”, Idänpää toteaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan