EBF selvitti rahoituksen kestävyysluokittelun vaikutuksia käytännön pankkitoimintaan

 Luokittelun avulla sijoittajat pystyvät kohdistamaan rahoitusta kestävälle taloudelliselle toiminnalle. Kuva: Shutterstock.com

Euroopan pankkiyhdistys EBF on yhdessä YK:n ympäristöohjelman kanssa hahmotellut konkreettisia toimia, miten pankkien kestävän rahoituksen taksonomia-asetusta tulisi soveltaa. Luokittelua eli taksonomiaa käsittelevä asetus määrittää, miten sijoituskohteiden ympäristövaikutuksia pitää arvioida ja millaisia ovat ympäristön kannalta kestävät sijoituskohteet. Suunnitelmissa on saada sääntely voimaan ensi vuoden alussa.

EBF toteutti joukon tapaustutkimuksia, joissa testattiin, miten taksonomiaa voi soveltaa luottotoimintaan, kun se on lähtökohtaisesti valmisteltu sijoituspäätösten tueksi ja mitä vaikutuksia taksonomia-asetuksen soveltamisessa on pankkitoimintaan todellisissa kaupankäyntitilanteissa. Tuloksena oli muun muassa joukko suosituksia sekä viranomaisille ja lainsäätäjille että pankeille itselleen.

Luokittelun tarkoituksena on määritellä kriteerit kestävän kehityksen mukaisille aktiviteeteille, joihin tarvitaan vuosittain arviolta 175–290 miljardia euroa lisärahoitusta yksityiseltä sektorilta. Luokittelun avulla sijoittajat pystyvät aiempaa paremmin kohdistamaan rahoitusta kestävälle taloudelliselle toiminnalle.

”Kuten selvityksestä ilmenee, luokittelujärjestelmä vaatii isoja ponnisteluja sekä finanssialalta että viranomaisilta. Onnistuessaan yhdenmukainen määrittely helpottaa sijoittamista ja tekee siitä oikeasti kestävämpää”, sanoo Finanssiala ry:n vastuullisuusasiantuntija Elina Kamppi.

Taksonomia-asetuksen tarkoitus on johdonmukaisesti määrittää, onko taloudellinen toiminta kestävää. Siten tällaisen toiminnan tukemiseksi voi voidaan tarjota rahoitusta tasapuolisilla toimintaedellytyksillä. Selvityksen on laatinut yhteistyössä 25 pankkia ja seitsemän pankkiyhdistystä. Testaamista valvoi muun muassa Euroopan pankkiviranomainen EBA.

EBF:n tiedote.