Kiky katosi – osaamisen kehittämistä tilalle

Finanssialalla on jo pitkään panostettu merkittävästi henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Asian tärkeys näkyi myös sovituissa työehtosopimuksissa, joissa sekä rahoitus- että vakuutusalalla päätettiin korvata työajan pidennystunteja kohdentamalla 24 tuntia palkallista työaikaa jatkuvaan oppimiseen varsinaisen työajan lisäksi . Tämä on erinomainen päätös tulevaisuuden menestyksen varmistamiseksi vahvasti muuttuvalla toimialalla.

Uuden oppimista tarvitaan aina, mutta etenkin nyt korona-aikana on ollut välttämätöntä oppia nopeasti uusia taitoja. Työn tekeminen muuttui vauhdilla monilla etätyöksi ja oli opeteltava mm. uusia järjestelmiä ja sujuvaa vuorovaikutusta digitaalisissa kanavissa. Oppimaan oppiminen ja itsensä johtaminen nousivat nopeasti tärkeiksi taidoiksi ja ovat sitä jatkossakin.

Tavoitteita tukevaa ja arkeen sopivaa

Finanssialalle on ominaista runsas sääntelyyn perustuva osaamistarve ja koulutus. Lisäksi tehtävät ovat entistä monimuotoisempia edellyttäen uudenlaista moniosaajuutta samalla, kun rutiinitehtävät vähenevät. Innokkaalle oppijalle tämä tietää hyviä aikoja, mutta on toki myös haasteellista niin yrityksille kuin yksilöille. Siksi onkin tärkeää löytää tavoitteita tukevia sekä arkeen sopivia tapoja osaamisen kehittämiseen.

Oleellista on myös tunnistaa se, että osaaminen kehittyy monin tavoin, kuten esimerkiksi osallistumalla erilaisiin projekteihin tai opettelemalla uusia toimintatapoja tai -taitoja sekä osallistumalla koulutuksiin. Työntekijöiden omien tietojen ja taitojen jakamista organisaatiossa ei myöskään tulisi unohtaa. Oikea ajoitus, annoskoko ja rytmiikka osaamisen kehittämisessä osana päivittäistä arkea ja työtä ovatkin tärkeässä roolissa. Tähän tarpeeseen myös koulutusta tarjoavien on yhä paremmin vastattava.

Tulevaisuuden finanssialaa rakennetaan yhdessä jatkuvasti oppien

Uudistuminen ja muutoskyvykkyys ovat tärkeitä tekijöitä tulevaisuuden menestyksen ketterässä rakentamisessa. On hienoa, että jatkuvaan oppimiseen on päätetty panostaa merkittävästi myös tulevaisuudessa. Ilahduttavaa on myös se, että monivuotisen ja kaikkien osapuolten yhteisen Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen vahvalle pohjalle rakennetaan jatkossakin yhä parempaa tulevaisuuden finanssialaa. Myös Finanssiala ry:n finanssityö ja osaaminen -toimikunta on valinnut jatkuvan oppimisen kärkiteemakseen ja on vahvasti edistämässä tätä tärkeää asiaa sekä finanssialan että laajemmin myös koko Suomen näkökulmasta. Finanssialan tavoitteena on lisäksi edistää jatkuvan oppimisen ja kohtaanto-ongelman yhtä ratkaisua, eli julkista digitaalista alustaa, joka kokoa työkokemuksen, koulutuksen ja osaamisen sekä ehdottaa relevanttia täydennyskoulutusta ja avoimia työpaikkoja. Tätä työtä tehdään sekä EK:n työryhmissä että yhdessä finanssialan yhtiöiden ja oppilaitoksien kanssa osana Finanssiakatemian toimintaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat

Vaikuttaminen

Katja Repo

Kehitysjohtaja