Kurssit ja tietoiskut vanhuuteen varautumista tukemassa

Kukin varautuu eläkkeelle siirtymiseen ja vanhuuteen omalla tavallaan. Toiselle varautuminen voi olla puhtaasti taloudellista. Toisella taas varautuminen edellyttää paitsi taloutta niin myös muita elämän osa-alueita sivuavien suurempien kokonaisuuksien, kuten asumisen, pohtimista. Tässä auttaa Marttaliiton ja Takuusäätiön yhteinen Rahat riittää! -hanke, joka tavoittelee ihmisiä vanhuuteen varautumisessa hyvissä ajoin.

Osana hankkeemme kehittämis- ja kokeilutyötä olemme pilotoineet vanhemman kohderyhmämme parissa erilaisia kurssi- ja tietoiskupohjaisia neuvontakokeiluja. Kurssisarjamme kulkee nimellä Huoletta tulevaan, ja se koostuu 4-5 tapaamiskerrasta. Jokaisella kerralla käsitellään tiettyä eläköitymiseen varautumiseen liittyvää teemaa erilaisin menetelmin niin, että käsiteltävää teemaa on helppo lähteä soveltamaan osallistujan omaan elämään. Jokaisella kokoontumiskerralla valmistetaan myös yhdessä terveellistä ja edullista ruokaa!

Hankkeemme tärkeä kohderyhmä ovat 5-10 vuoden sisällä työelämästä eläkkeelle siirtyvät. Uskomme, että ajoissa varautumalla pystytään hillitsemään eläkkeelle siirtymisen aiheuttamia taloudellisia muutoksia.

Kurssisarjojen viimeisellä kokoontumiskerralla osallistujille on jaettu osana kurssin materiaaleja Finanssialan Suunnittele itse elämääsi – talousasiat hoitoon huolella -opas. Osallistujat ovat saaneet oppaan luettavaksi kurssisarjalla käytyjä teemoja täydentämään ja tehneet oppaan lopussa olevan Oman talouden tarkistuslistan. Opas antaa yhdessä Huoletta tulevaan -kurssilla käsiteltyjen teemojen kanssa konkreettisen alkusysäyksen sekä eläkkeelle siirtymiseen että vanhuuteen varautumiseen.

Eläköitymiseen varautuminen antaa hyvät lähtökohdat myös vanhuuteen varautumiselle. Terveydenhuollon kehittyminen ja työn murros ovat mahdollistaneet sen, ettei eläkkeelle siirtyminen ole enää vanhuuden ja heikkouden synonyymi. Parhaimmassa tapauksessa aktiivista kolmatta ikää seuraa eläköitymisen jälkeen vielä useampi vuosikymmen. Jos muutoksiin varautumista ei ole aloittanut työvuosien aikana, voivat työuran jälkeiseen lepoon ja aktiiviseen elämäntapaan suunnatut vuodet osoittautua taloudellisesti haastaviksi.

Erityistä kiitosta Marttojen neuvontakokeiluissa on saanut Suunnittele itse elämääsi – talousasiat hoitoon huolella -oppaan lopussa oleva Oman varautumisen tarkistuslista. Kun kaikki varautumisen kannalta olennainen on koottu helppolukuiseen kahden sivun kokonaisuuteen, on monipuolinen tuleviin eläkevuosiin ja vanhuuteen varautuminen helppo aloittaa.

Martat kohtaavat sekä järjestö- että neuvontatyön kautta vuosittain suuren joukon erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Tähän joukkoon mahtuu myös paljon heitä, joille vanhuuteen varautuminen on ajankohtaista. Suunnittele itse elämääsi – talousasiat hoitoon huolella -opas tarjoaa meille oivallisen työkalun näiden teemojen käsittelyyn.