Merkityksellistä työtä voi tehdä WWF:llä – miksei samaa uskota finanssialasta?

Se oli elokuuta, kun näin Twitterissä twiitin. Se kuului näin: Jos haluat tehdä työtä, jolla ei ole tarkoitusta, ryhdy vakuutusmyyjäksi. Etiikan opinnot ei ole suotavaa ja v-mäinen asenne plussaa. Herra mun vereni, joka siitä kommentista kaljan lailla kuohahti. En ole tehnyt päivääkään vakuutusmyyjän työtä, mutta twiitin otin alan edunvalvojana lähes henkilökohtaisena loukkauksena. 

Nyt kun syksy myrskyineen on viilentänyt tunteitani, voin käsitellä asiaa rauhanomaisesti. En tietysti voi tietää, millaisesta kokemuksesta tämän pettyneen twiittaajan näkemys kumpusi, sillä se jäi yksittäiseksi puukoksi vakuutusalan kylkiluiden väliin. En tullut lähteneeksi keskustelemaan aiheesta twiittaajan kanssa – olisi ehkä pitänyt. Sen sijaan kolumnoin pari kuukautta asioita fundeerattuani.

Arvioin, että twiittaajan mielestä vakuutusalalla tehtävällä työllä ei ole riittävästi merkitystä. Twiittaaja ei itse asiassa ole arviossaan kovin yksin. Siitä sai osviittaa T-median kaupallisten ja teknillisten alojen osaajien keskuudessa tehdystä luottamus ja maine -tutkimuksesta, jossa selvitettiin finanssialan mainetta.

Tutkimuksen perusteella on hieman niin ja näin, miten merkityksellisenä teknisen ja kaupallisen alan opiskelijat ja työelämässä olijat finanssialalla tehtävän työn näkevät. Tähdennettäköön, että vastaaja-aineistossa oli kyllä finanssialallakin työskenteleviä, mutta suurelta osin myös muilla teknisillä ja kaupallisilla aloilla töitä tekeviä tai sille opiskelevia.

Tutkimuksen perusteella vastaajat liittivät finanssialan tehtäviin ennemmin kovan palkkatason, etenemismahdollisuudet ja mielenkiintoiset työtehtävät. Mitäpä sitä kieltämään, kyllä niitä alalla tarjolla on. Tässä on alalla silti skarppaamisen paikka. Konsteja kaihtamattomaan rahantekoon linkittyvät mielikuvat eivät ole nousseet tyhjästä. On silti niin, että finanssialalla tehty työ on mitä suurimmassa määrin merkityksellistä. Otetaan pari esimerkkiä.

Finanssisektori pitää yllä maksujärjestelmien toimivuutta vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Kun silloin tällöin sattuu katkos, jolloin Prismassa maksukortit eivät toimi kahteen tuntiin, on hypermarketin parkkipaikalla mellakka kuplimassa. Kuppi on nurin välittömästi. Voi vain kuvitella, mitä tapahtuisi, jos palkat ja maksut eivät liikkuisi vaikka viikkoon. Sillä olisi nopeasti vaikutuksia perusturvallisuuteen.

Ja se vakuutustenmyynti, josta lähdettiin liikkeelle. Koko vakuutuksen idea on se, että elämän antamia kolhuja tasataan ainakin taloudellisten vaikutusten osalta. Murtuneita jalkoja, kuolleita läheisiä, palaneita taloja ja rampauttavien tautien viemää terveyttä ei vakuutuksella saa takaisin, mutta ainakin vakuutuksen turvin voi olla taloudellisesti mahdollista jatkaa elämää jopa musertavista vastoinkäymisistä huolimatta. Ilman vakuutusjärjestelmää eläisimme todella synkässä maailmassa, jossa pärjäisivät vain ne kuuluisat komiat ja rikkaat. Vakuutukset ovat välttämättömyyshyödykkeitä.

Otetaan vielä kolmas esimerkki: Viime vuosina vastuullisuuden vaatimus on noussut alati merkittävämmäksi ajuriksi finanssisektorilla. Vastuullinen sijoittaminen on nousemassa vähitellen kohti valtavirtaa. Kestävästi ja vastuullisesti toimivat yritykset ovat pitkällä aikavälillä vastuuttomia parempia sijoituskohteita. Rahanteko ja tuottohakuisuus eivät siis ole ainaisessa ristiriidassa oikein toimimisen kanssa.

Vastuullisesta sijoittamisesta päästään otsikon WWF:ään – kovasti arvostamaani luonnonsuojelujärjestöön, jonka tekemän työn näen hyvin arvokkaana ja merkityksellisenä. En usko olevani viiteryhmässäni tämän arvostuksen kanssa yksin. WWF on antanut finanssisektorille tunnustusta sen tekemistä toimista ilmastonmuutoksen hillinnässä. Suurten sijoitusomaisuuksien ohjailulla ympäristön kannalta kestäviin kohteisiin on todella paljon merkitystä.

Niin. Kyllä minä väittäisin, että finanssialalla voi tehdä perin merkityksellistä työtä. Ehkä jopa yhtä merkityksellistä kuin WWF:llä.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat