Vastuullinen sijoittaminen ei ole etuoikeus vaan velvollisuus

Maapallon tulee kestää sukupolvilta toisille. Viimeinkin on herätty siihen, että meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, millaiseen kuntoon planeetta meidän jälkeemme jää. Siksi iloitsen siitä, että vastuullisesta sijoittamisesta on tullut sijoittamisen megatrendi.

SSTutkimusten mukaan on kaksi asiaa, joiden kautta työn arvokkuus ja merkityksellisyys syntyvät: mahdollisuus toteuttaa itseään ja mahdollisuus tehdä työnsä kautta jotain hyvää. Olen ollut onnekas, sillä olen saanut tehdä poikkeuksellisen merkitykselliseltä tuntuvaa työtä. Minulla on jo vuosia ollut mahdollisuus kiertää ympäri Suomea puhumassa erilaisille yleisöille ja medialle tärkeästä aiheesta: vastuullisesta sijoittamisesta.

Aluksi vastaanotto oli vaimeaa. Muistan yhä elävästi vuodelta 2015 erään yrityspohatan kommentit vastuullisen sijoittamisen esitykseni jälkeen, kun hän kertoi vastuullisen sijoittamisen olevan turhaa ja ohimenevää hypetystä sekä ohjaavan sijoituspäätösten tekemisen epäolennaisiin seikkoihin. Hänen mielestään yrityksen taloudelliset luvut ja tuotto ratkaisivat sijoituskohteen houkuttelevuuden. Suvun nuoremman sukupolven edustajat olivat asiasta vahvasti eri mieltä. He kokivat, että yrityksen suhtautumisella ympäristöasioiden, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan kaltaisiin pehmeämpiin arvoihin oli iso merkitys yrityksen tulevaisuuden menestymismahdollisuuksiin.

Hyvä maailma ja hyvä tuotto eivät sulje toisiaan pois

Kuluneiden vuosien ja lukuisien tilaisuuksien jälkeen on ollut upeaa huomata, kuinka vastuullisesta sijoittamisesta käytävä keskustelu on yleistynyt ja kuinka merkittävästi sen taso on syventynyt ja jalostunut. Vielä iloisempi olen siitä, että puheista on siirrytty myös tekoihin: sijoitustutkimusyhtiö Morningstarin mukaan eurooppalaisten varainhoitajien vastuullisiin rahastoihin kertyi viime vuoden aikana ennätysmäärä uutta varallisuutta, yhteensä 120 miljardia euroa. Vastuullisten rahastojen suosion kasvu on ollut Euroopassa nopeaa, sillä vielä vuosina 2014-2016 vuotuiset rahavirrat kyseisiin rahastoihin olivat noin 20 miljardia euroa. Lisäksi vastuullisten rahastojen tarjonta on kasvanut merkittävästi: viime vuonna eurooppalaiset toimijat perustivat yhteensä 360 uutta vastuullisen teeman alle sopivaa rahastoa.

On hienoa tuntea, että ponnistelu ei ole mennyt hukkaan. Entistä useampi sijoittaja on herännyt huomaamaan, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä maailma tulevaisuudessa näyttää eikä ole yhdentekevää, mistä hakee rahoilleen tuottoa. Tarjonnan puutteesta vastuulliseksi sijoittajaksi ryhtyminen ei ainakaan enää jää kiinni.

Henkilökohtaisesti näen YK:n julkaisemat kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 2030) jopa selkeimpänä koskaan annettuna ostosuosituslistana sijoittajalle. Tunnistamalla ja sijoittamalla yrityksiin, jotka tehokkaimmalla tavalla ratkovat muun muassa ilmastonmuutokseen, uusiutuvaan energiaan, puhtaaseen veteen, ravintoon sekä vedenalaiseen elämään liittyviä haasteita tulee todennäköisesti rakentaneeksi itselleen tuottoisan sijoitussalkun. Suosittelenkin kaikkia sijoittajia perehtymään YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Isojen tehtävä on viitoittaa tietä

Me finanssialan edustajat olemme todellisessa avainroolissa maailman tulevaisuuden kehityksessä. Pystymme sijoitus- ja rahoituspäätöksillämme ohjaamaan maailman rahavirtoja sellaisiin kohteisiin, jotka edistävät kestävää kehitystä. Handelsbankenin Varainhoidon toimitusjohtaja Carl Cederschiöld on linjannut pankkimme yhteiskunnallisesta vastuusta pääomia ohjaavana toimijana seuraavaa: olemme rahoitusalan ammattilaisia, mutta haluamme samalla myös toimia maailman pelastajina.

Niin, ja tarinan kruunaamiseksi ja kauniiksi lopuksi haluan mainita, että kyllä kyseinen yrityspohattakin saatiin ymmärtämään vastuullisen sijoittamisen hyödyt osana oman sijoitusvarallisuuden hoitamista.

Samalla kun varallisuuden hoitamiseen liittyvät näkemykset perillisten kanssa ovat yhtenäistyneet, salkun kehitys on ollut stabiilin hyvää ja sijoituksiin liittyvät riskit ovat madaltuneet.

Kirjoitus kuuluu Vastuullinen finanssiala -kolumnisarjaan, jossa Finanssiala ry:n jäsenyhtiöiden edustajat kertovat vastuullisuudesta finanssialalla.