Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Finanssialasta > Arvopaperimarkkinat

Toimivat arvopaperimarkkinat ovat yritystoiminnan elinehto

Arvopaperimarkkinoilla tarkoitetaan järjestäytynyttä kaupankäyntiä arvopapereilla. Arvopaperimarkkinoiden tehokkaan toiminnan mahdollistavat arvopaperinvälittäjinä toimivat pankit ja sijoituspalveluyritykset. Lisäksi arvopaperimarkkinoilla toimii useita markkinainfrastruktuuripalveluiden tarjoajia. Näitä ovat esimerkiksi pörssit ja muut markkinapaikat, keskusvastapuolet ja arvopaperikeskukset.

Arvopaperimarkkinat jakautuvat rahamarkkinoihin, johdannaismarkkinoihin ja pääomamarkkinoihin. Nimitystä arvopaperimarkkinat käytetään usein kuvaamaan pääomamarkkinoita. Ensimarkkinoilla pääomaa hankkivat yritykset laskevat liikkeeseen osakkeita ja muita arvopapereita. Jälkimarkkinoilla sijoittajat käyvät näillä arvopapereilla kauppaa pörsseissä ja muilla markkinapaikoilla.

Arvopaperimarkkinoiden toimintaa säännellään tarkasti sekä EU- että kansallisen lainsäädännön tasolla. Suomessa arvopaperimarkkinalainsäädäntö uudistettiin vuonna 2012. Arvopaperimarkkinoitamme säänteleviä keskeisiä lakeja ovat arvopaperimarkkinalaki, sijoituspalvelulaki, laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä, arvopaperitililaki sekä laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta. Nämä lait perustuvat pitkälti EU-tason direktiiveihin.

Arvopaperimarkkinoiden toimintaa valvoo Finanssivalvonta ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ESMA.

Finanssikriisin seurauksena arvopaperimarkkinoita koskevaa EU-lainsäädäntöä on lisätty tuntuvasti. Tavoitteena on ollut luoda yhtenäinen eurooppalainen sääntökirja. Mittavia uudistuksia on tehty muun muassa johdannaismarkkinoilla, arvopaperien selvitys- ja säilytystoiminnassa, markkinapaikkojen rakenteissa ja sijoittajansuojassa. Muutosten tavoitteena on ollut lisätä markkinoiden vakautta ja helpottaa rajat ylittävää kaupankäyntiä.

Toimivien ja tehokkaiden arvopaperimarkkinoiden rooli Euroopan talouden elpymisessä on keskeinen. Tätä silmällä pitäen EU:n komissio on käynnistänyt laajan lainsäädäntöohjelman EU:n pääomamarkkinaunionin luomiseksi. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada Eurooppaan yhtenäistetyt pääomamarkkinat vuoteen 2019 mennessä.

 Tuoreimmat arvopaperiaiheiset materiaalit

 

 

Sijoituspalveluja tarjoavien kaupankäyntiohje 1.7.2013 alkaenhttp://www.finanssiala.fi/materiaalit/Sijoituspalveluja_tarjoavien_kaupankayntiohje.pdfSijoituspalveluja tarjoavien kaupankäyntiohje 1.7.2013 alkaen14.5.2013 21:00:0015.5.2013 16:01:0214.5.2013 21:00:00arvopaperiGP0|#3671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336;L0|#03671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336|arvopaperi;GTSet|#78f64962-903a-4089-a952-f0c4852607b2
Kaupintatilien käyttö ja asiakastoimeksiantojen selvitystoiminnassa käytettävät menettelytavathttp://www.finanssiala.fi/materiaalit/Kaupintatiliohje.pdfKaupintatilien käyttö ja asiakastoimeksiantojen selvitystoiminnassa käytettävät menettelytavat9.5.2012 21:00:0017.1.2012 11:08:139.5.2012 21:00:00arvopaperiGP0|#3671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336;L0|#03671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336|arvopaperi;GTSet|#78f64962-903a-4089-a952-f0c4852607b2
Rahastoyhtiöiden omistajaohjaushttp://www.finanssiala.fi/materiaalit/Rahastoyhtioiden_omistajaohjaus.pdfRahastoyhtiöiden omistajaohjaus9.5.2012 21:00:0028.3.2012 13:55:429.5.2012 21:00:00arvopaperiGP0|#3671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336;L0|#03671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336|arvopaperi;GTSet|#78f64962-903a-4089-a952-f0c4852607b2
Malliobjektiiviset periaatteethttp://www.finanssiala.fi/materiaalit/Malliobjektiiviset_periaatteet.pdfMalliobjektiiviset periaatteet16.10.2005 21:00:0026.5.2011 16:27:5016.10.2005 21:00:00arvopaperiGP0|#3671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336;L0|#03671e2eb-03dd-457d-99f2-8a2b949a5336|arvopaperi;GTSet|#78f64962-903a-4089-a952-f0c4852607b2

 Tuoreimmat arvopaperiaiheiset lausunnot

 

 

VMA-luonnos luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksestahttp://www.finanssiala.fi/lausunnot/FA_lausunto_07122017_Jarjestelmariskipuskuri_VMA.pdfVMA-luonnos luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta6.12.2017 22:00:00lainsäädäntö arvopaperi pankkiVM - valtiovarainministeriö7.12.2017 11:09:166.12.2017 22:00:00lainsäädäntö arvopaperi pankkiVM - valtiovarainministeriö
Valtiovarainministeriön asetusluonnos luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksestahttp://www.finanssiala.fi/lausunnot/FA_lausunto_24112017_VM_asetusluonnos_tilinpaatos_konsernitilinpaatos_ja_toimintakertomus.pdfValtiovarainministeriön asetusluonnos luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta23.11.2017 22:00:00arvopaperi pankki lainsäädäntöVM - valtiovarainministeriö23.11.2017 9:00:0223.11.2017 22:00:00arvopaperi pankki lainsäädäntöVM - valtiovarainministeriö
FATCA-ohjeluonnoshttp://www.finanssiala.fi/lausunnot/FA_lausunto_24112017_VH_FATCA_ohje.pdfFATCA-ohjeluonnos23.11.2017 22:00:00arvopaperi finanssiala pankki sijoitusrahasto vakuutus verotusVerohallinto24.11.2017 15:55:4223.11.2017 22:00:00arvopaperi finanssiala pankki sijoitusrahasto vakuutus verotusVerohallinto
U-kirjelmä Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistushttp://www.finanssiala.fi/lausunnot/FA_lausunto_23112017_U_62201_TaV_Euroopan_finanssivalvontajarjestelman_tarkistus.pdfU-kirjelmä Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus22.11.2017 22:00:00EU arvopaperi lainsäädäntö pankki sijoitusrahasto vakuutusEduskunnan talousvaliokunta (TaV)23.11.2017 12:18:5622.11.2017 22:00:00EU arvopaperi lainsäädäntö pankki sijoitusrahasto vakuutusEduskunnan talousvaliokunta (TaV)
HE sijoituspalvelulain ja eräiden muiden lakien muuttaminen (MiFID2)http://www.finanssiala.fi/lausunnot/FA_lausunto_13112017_TaV_HE_sijoituspalvelulain_ja_eraiden_muiden_lakien_muuttaminen_MiFID2.pdfHE sijoituspalvelulain ja eräiden muiden lakien muuttaminen (MiFID2)12.11.2017 22:00:00arvopaperi finanssiala lainsäädäntö pankki sijoitusrahastoEduskunnan talousvaliokunta (TaV)13.11.2017 14:56:4512.11.2017 22:00:00arvopaperi finanssiala lainsäädäntö pankki sijoitusrahastoEduskunnan talousvaliokunta (TaV)

 Katso myös

 Hae aiheesta