Aikataulu suoraveloituksen päättymiselle ei muutu

Suomessa toimivat pankit pysyvät suoraveloitusten osalta EU-komission antamassa SEPA-end-date -asetuksen mukaisessa takarajassa 31.1.2014. Tätä päivämäärää komissio ei esitä muutettavaksi, mutta teki viime torstaina esityksen EU-parlamentille ja neuvostolle, että pankeilla olisi mahdollisuus jatkaa kansallisten tilisiirtojen ja suoraveloitusten vastaanottamista ilman sanktioita 1. elokuuta 2014 saakka. Asetusmuutos ei toteutuessaan velvoittaisi yksittäisiä maita muuttamaan jo sovittuja aikatauluja.

​Siirtyminen SEPA-maksamiseen on Suomessa pääosin jo tehty. Kaikki tilisiirrot on välitetty SEPA-tilisiirtoina jo marraskuusta 2011 alkaen. Myös kotimaisia suoraveloituksia koskeva muutos on loppusuoralla. Suoraveloituksen osuus maksamisen koko volyymistä on Suomessa neljä prosenttia.

Komissio onkin huolissaan lähinnä muun Euroopan tilanteesta. Kaikki euroalueen yritykset eivät ole varautuneet riittävän hyvin muutokseen. Marraskuussa 2013 euroalueen tilisiirroista 64 prosenttia ja suoraveloituksista 26 prosenttia oli SEPA-muotoisia.

”Kotimaisten suoraveloitusten vastaanottamisen jatkaminen 1.8.2014 saakka aiheuttaisi Suomessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Suurin osa laskuttajayrityksistä osallistuu tai on jo osallistunut muuntoon, jolla suoraveloitus muutetaan e-laskuksi tai suoramaksuksi tai on tehnyt päätöksen ja järjestelmämuutokset paperilaskuun siirtymisestä”, Finanssialan Keskusliiton johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen kertoo.

Pankeissa muutosta ei voida käytännössä toteuttaa, koska suoraveloitussopimukset on irtisanottu ja maksujärjestelmät on viritetty muutokselle valmiiksi. Tiedossamme on myös, että kaikki pankit eivät enää ehtisi tehdä tarvittavia muutoksia järjestelmiinsä. Komission muutosesitys tuli erittäin myöhään”, Inkeri Tolvanen toteaa.

Inkeri Tolvasen mukaan asiasta on keskusteltu suomalaisten viranomaisten kanssa, jotka ymmärtävät tilanteen tuomat vaikeudet pankkien kannalta.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat