Poliittisten tuulien tuntija

Yhteiskuntasuhteiden asiantuntijana Finanssiala ry:ssä (FA) aloittaneen Elisa Gebhardin päätehtävänä on haistella poliittista ilmapiiriä. Gebhardia työllistävät erityisesti kevään 2019 vaalit: eduskuntavaalit huhtikuussa ja eurovaalit touko-kesäkuussa. Gebhard siirtyi FA:han suoraan politiikan ytimestä.

Gebhard ehti työskennellä SDP:n eduskuntaryhmässä eri tehtävissä, muun muassa kansanedustaja Jutta Urpilaisen avustajana, lähes koko vaalikauden. Runsaat kolme vuotta kuitenkin riitti – ainakin toistaiseksi.

”Halusin kehittää itseäni hyppäämällä aivan uudenlaisiin haasteisiin ja tehdä uuden aluevaltauksen. Finanssialalla on käynnissä valtava määrä mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita. Haluan tehdä töitä yhteiskunnallisten asioiden parissa, ja se sisältää useita eri perspektiivejä.”

Gebhardin työ FA:ssa alkoi suoraan altaan syvästä päästä. Heti toisena työpäivänään hän pääsi emännöimään entisiä kollegoitaan, SDP:n eduskuntaryhmää. Entiset toverit eivät kuitenkaan pahemmin naljailleet karkurille.

”Kaikki olivat lähinnä uteliaita, että mihin sinä olet lähtenyt. Tunnelma oli oikein mutkaton.”

Miten sitten finanssialalla vaikutetaan? Gebhardin vastaus on yksinkertainen.

”Vaikuttaminen on aktiivista keskustelua, tiedon jakamista ja ennakkoluulojen riisumista. Lisäksi koko yhteiskunta pyörii yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Koko yhteiskunnan pitäisi rynnäköidä someen entistä kovempaa. Finanssialalla podcastien aloittaminen ja Instagramin haltuunotto ovat hyviä alkuja, mutta kaikkien erilaisten yleisöjen somet pitäisi ottaa paremmin haltuun. Miten tavoittaa alle 15-vuotiaat? Ei Twitterillä ainakaan.”

Töidensä lisäksi Gebhard toimii nuorisoyhteistyöjärjestö Allianssin puheenjohtajana, Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna ja kulttuurijaoston puheenjohtajana. Tästä huolimatta paljasjalkaisella stadilaisella on aikaa nauttia kulttuurista ja kotikaupungistaan.

”Tykkään vain kävellä ympäriinsä ja nauttia kauniista kaupungista. Helsinki on ihana”, Gebhard summaa.