Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Ikääntyneiden verkkopankin käyttö lisääntyy vuosi vuodelta

Ikääntyneiden verkkopankin käyttö lisääntyy vuosi vuodelta

Iäkkäiden verkkopankin käyttö on ollut tasaisessa nousussa vuodesta 2009 lähtien. Finanssiala ry:n (FA) tilastojen mukaan 81 prosenttia 65–74-vuotiaista käyttää verkkopankkia. 75–79-vuotiaistakin 57 prosenttia maksaa laskunsa verkkopankissa.

Jopa puoli miljoonaa ikäihmistä ei käytä lainkaan tietokonettailmenee Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Vallin kyselystä. Yhteiskunta digitalisoituu, ja ikääntyneiden vaikeudet sähköisessä asioinnissa koskevat pankkipalveluiden lisäksi esimerkiksi sähköisiä terveydenhuollon palveluita. 

FA on jo pitkään tehnyt yhteistyötä Vanhustyön keskusliiton ja muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa. Yhteistyön avulla selvitetään, miten ikääntyneiden kokemia vaikeuksia voisi helpottaa. 

”Ikääntyneet eivät ole mikään homogeeninen joukko. Yksi yhteistyön tarkoituksista on kartoittaa ikääntyneiden tarpeita. On tärkeä tietää, ketkä selviävät vaikeuksista opastuksella, ketkä tarvitsevat henkilökohtaista avustusta, ja keille esimerkiksi verkkopalveluiden käyttö on kerta kaikkiaan mahdotonta vaikkapa näön tai käsien motoriikan heikentymisen takia, kertoo FA:n kehityspäällikkö Kristiina Siikala. 

Yhteistyö on muun muassa osoittanut, että tietoa palveluista ja niiden saatavuudesta tarvitaan lisää. 

Vallin Kyselystä ilmeni, että nettipankin käytön haasteiksi koettiin muun muassa palveluiden monimutkaisuus, pitkät numerosarjat ja suurta tarkkuutta vaativat toimet. 

”Tietenkin tavoitteena on kehittää palveluista sellaisia, että mahdollisimman moni voi niitä helposti käyttää”, Siikala sanoo. 

Kaikista suomalaisista 90 prosenttia käyttää verkkopankkia. Luku on noussut kolmella prosenttiyksiköllä vuoden 2015 tasosta. Vertailun vuoksi 25 vuotta sitten vain kaksi prosenttia suomalaisista maksoi laskunsa pääasiallisesti verkkopankissa.


Lue lisää FA:n Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksesta