Pankkibarometri: Kotitalouksien luotonkysyntä hiipuu

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan kotitalouksien luotonkysynnän kasvu on hidastumassa. Erityisesti sijoitustoimintaan ja sijoitusasuntojen hankintaa varten otettavien lainojen kysynnän odotetaan vähenevän. Myös yritysten luotonkysynnän kasvu laimenee. Etenkin investointeja varten otettujen lainojen kysynnän odotetaan vähenevän. Barometrikysely IV/2018 tehtiin marras-joulukuun vaihteessa.

Pankinjohtajat arvioivat kotitalouksien luotonkysynnän olleen loka-joulukuussa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa hiukan vahvempaa, mutta kasvun odotetaan hiipuvan merkittävästi vuoden 2019 alkupuolella. Sijoitustoimintaa varten ei kysytä lainoja enää viime vuoden tahtiin, mutta oman kodin peruskorjaukseen ja remontointiin vielä panostetaan. Oman kodin hankintaan kysytään vielä hiukan enemmän lainaa kuin vuosi sitten, mutta tahti hidastuu. Yritysten luotonkysynnän kasvun arvioidaan niin ikään hidastuvan. Investointeja varten kysytään lainaa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Kysynnän muutos näyttää melko voimakkaalta verrattuna edellisiin barometrikyselyihin.

Kotitaloudet aiempaa varovaisempia sijoittamaan

Kotitaloudet ovat tulleet selvästi aiempaa varovaisemmiksi sijoittajiksi. Osake- ja rahastosijoitusten suosio on tällä hetkellä hyvin laimeaa ja kiinteistösijoitusten suosio on vähentynyt. Ainoastaan talletusten arvioidaan lisäävän suosiotaan sijoitusmuotona tällä hetkellä. ”Sekä kotitalouksien luotonkysyntä että sijoitushalukkuus näyttävät heikentyneen. Sijoittamisen suosioon vaikuttanee rahoitusmarkkinoilla syksyn aikana nähty turbulenssi. Talletusten suosion lisääntyminen kertoo turvallisuushakuisuudesta. Luotonkysyntä on hyvinkin maltillista siihen nähden, että talous kasvaa, työllisyystilanne on parantunut ja korot ovat alhaiset”, arvioi Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Elina Erkkilä. Finanssiala ry kysyy Pankkibarometrissään neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Pankkibarometri 4/2018